11. joulukuuta 2017

Asia, josta ajattelin, etten tule ikinä valittamaan talvisessa Irlannissa

Bantry, Irlanti, West Cork

...tuli nyt kuitenkin tehtyä.
Mennään ensin kuitenkin vähän taustoihin.

Mieheni täytti aiemmin syksyllä pyöreitä. Annoin hänelle pienen tavaralahjan lisäksi lahjaksi rentoutusviikonlopun, jonka ajankohdan hän sai päättää. Toiveena oli, että se olisi tämän vuoden puolella. Koska ehdotusta ei kuulunut, päätin itse milloin se järjestetään. Ilmoitin hänelle ajankohdan muutamaa viikkoa etukäteen ja paria päivää ennen lähtöä, annoin listan tavaroista, jotka hänen tulee pakata mukaan. Listalla oli tietysti hämäyksenä kaikenlaista tarpeetontakin, ettei koko konsepti paljastuisi heti. Niin rentoa viikonloppua hänelle ei ollut kuitenkaan luvassa, että olisi päässyt matkaan yksin, vaan lähdimme Nappulan kanssa mukaan. Kjäh, kjäh.

Viikonloppuna matkasimme meille ennalta tuntemattomaan pikkukaupunki Bantryyn, Irlannin luoteisrannikolle. Olin tutkaillut etukäteen reittivaihtoehtoja ja maisemareitin sijaan valitsin menomatkalle nopeamman tien. Aikamoista kapeaa kärrypolkua sekin oli ja välillä epäilyttikin, että mihin sitä ollaan oikein menossa. Saavuimme perille reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen. Olin varannut sieltä huoneen kylpylähotellista. Aikomuksena oli tutustua paremmin myös itse Bantryyn, mutta mereltä puhaltava viimainen vesisade ei houkutellut kovin tarkkaan tutustumiseen. Symppiksen pikkukaupungin vaikutelman siitä kuitenkin pienen tutustumiskävelyn jäljiltä sai.

Bantry, Irlanti, värikkäät talot

Hotellissa, jossa yövyimme, järjestettiin lauantaina häät. Irlannissa häät järjestetään tyypillisesti hotellissa. Siellä juhlitaan ja yövytään. Hotellin juhlatila oli käytävän varrella, jonka läpi meidän piti kulkea päästäksemme huoneestamme allasosastolle. Tilanne oli jokseenkin aika huvittava, kun osa häävieraista pörräili ykköset päällään juhlatilan ulkopuolella käytävällä, jota pitkin me marssimme tyylikkäästi kylpytakit ja ne sellaiset froteetohvelit jalassa kohti altaita.

Irlantilaiset kylpylähotellit eivät ole mitään nokianedeneitä, vaan niistä löytyy yleensä jonkinlainen allas, sauna sekä liuta valittavia hieronta- ja kauneuspalveluita. Meidän tapauksessamme 20 m uima-allas, lastenallas, poreamme, sauna ja höyrysauna riittivät mainiosti. Näiden lisäksi mies pääsi kuntosalille sekä leivottavaksi hänelle ennakkoon varaamaani hierontaan. Saunat ja poreallas olivat irlantilaiseen tyyliin kiellettyjä alle 16 -vuotiailta, mutta koska tällä kertaa asiasta ei tarvinnut allekirjoittaa vastuunvapauslomaketta, päätimme leikkiä tyhmiä, emmekä olleet muka nähneet aiheesta kieltäviä kylttejä. Pääsi Nappulakin välillä lämmittelemään.

Pitkän alkulämmittelyn jälkeen lienee aika päästä itse aiheen otsikkoon. Hotelli, jossa majoituimme oli vallan mukava ja siisti, jossa palvelu, ruoka ja fasiliteetit olivat kohdallaan. Ei mitään valittamista näistä. Olimme ennen myöhäistä iltaa käyneet huoneessamme lähinnä tuomassa tavarat ja vaihtamassa vaatteita.

Kun illallisen jälkeen oli aika tuoda Nappula yöunille havahduimme siihen kuinka lämmin tai no oikeastaan todella kuuma huoneessa oli. Sellaista se kai on uudessa talossa, jossa on kunnolliset eristeet. Patteri höökäili tulikuumana ja vaikka termostaattia käänteli, mitään ei tapahtunut. Huoneessa oli yksinkertaisesti tuskaisen kuuma. Ulkona lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Yritimme nukkua ikkunat auki, mutta kadulta kantautuva autojen ääni ei varsinaisesti edistänyt nukahtamista. Jossakin vaiheessa yötä oli vain pakko todeta, että jos haluaa edes yrittää nukkua, on otettava yhteyttä respaan ja valitettava asiasta, josta en olisi tähän mennessä ikinä kuvitellut valittavani. Irlantilaisessa huoneessa on liian kuuma ja vieläpä keskellä talvea! Saimme kun saimmekin jonkun huoltojampan yöllä kahden aikaan korjailemaan patterin termostaattia ja näin ollen huoneen lämpötilaa edes vähän siedettävämmälle tasolle.

Mizen Head, Irlanti, West Cork
Mizen Head


Sunnuntaina lähdimme kiertokautta kotimatkalla käymään Mizen Headilla, Irlannin lounaisimmassa kolkassa. Valitettavasti joka päivä auki olevalle rantareitille ja sillalle, josta pitäisi olla mahtavat maisemat, ei sinä päivänä ollutkaan sääolosuhteiden vuoksi avoinna. Säässä ei kieltämättä ollut kehumista, kun tuuli vihmoi kylmiä vesipisaroita, mutta siitä huolimatta näimme taas kovin kauniita ja jylhiä maisemia. Sekä matkalla Mizen Headille, että maisemareitillä matkalla kohti kotia.

West Cork, Irlanti, ranta






West Cork, Irlanti, vuoristomaisema
Palattuamme viikonloppureissulta, sään ollessa ja viileä ja töllin oltua puolitoista vuorokautta
lämmittämättä olo oli kun olisi palannut jääkaappi-pakastimeen. Tiedättehän sen fiiliksen, kun palaa talven tai muuten pitkän tauon jälkeen lämmittämättömälle kesämökille? Lämmöt päälle, tuli takkaan, tuplavillasukat ja tossut jalkaan. Pitkiä kalsareita ei sovi unohtaa. Huivi kaulaan ja vielä paksu pitkä villatakki jo päällä olevien vaatteiden päälle lämmittämään. Sopivasti hääräilyä pitääkseen itsensä lämpimänä ja sitten lämpimän juoman kanssa sohvalle viltin alle istumaan. Tuntui käsittämättömältä, että samassa maassa oli edellisyönä käynyt valittamassa liiasta kuumuudesta. Siitä uskallan kuitenkin laittaa pääni pantiksi, että tässä eristämättömässä talossa, en tule ikinä talvisaikaan valittamaan kuumuudesta. Jos viileässä talossa on jotakin hyvää, niin ainakin se, että siellä saa nukuttua paljon paremmin kuin liian lämpimissä olosuhteissa.

8. joulukuuta 2017

Joulu tekee tuloaan


joulukuusi, punainen rusetti, havukoristeet

Näin ensimmäiset joulukoristeet eräässä pikkukaupunkimme kaupassa jo syyskuussa. Niin, todellakin syyskuussa! Olin ihan varma, että hillitön jouluhypetys lähtee tässä maassa käyntiin ylettömän aikaisin. Pelko osoittautui onneksi turhaksi. Syksyyn mahtui Halloween ja vasta sen jälkeen joulujutut alkoivat painaa kovemmin päälle. Lähes kaupassa kuin kaupassa näkee omat jouluosastonsa, mutta kauppojen ulkopuolella joulu on tehnyt tuloaan yllättävän rauhalliseen tahtiin, ärhäkkään alkuun verrattuna.

Pikkukaupunkimme Traleen jouluvalot sytytettiin marraskuun viimeisenä viikonloppuna, kuten taidettiin tehdä monissa Suomen kaupungeissakin. Ajattelin lähtökohtaisesti, että ihmiset vuoraavat täällä talonsa valoilla ja joulurekvisiitalla jo pitkälti ennen joulukuuta, mutta väärässäpä olin. Jouluvaloja on kodeissa ja kotien ulkopuolella näkynyt vielä kovin vähän. Suomessa ne tai kausivalot, miten niitä sitten haluaakaan kutsua, asetetaan mielestäni jo aiemmin. Tuovathan ne mukavaa valoa ja tunnelmaa pimeään vuodenaikaan.

Vastapäinen naapurimme oli kuitenkin asettanut olohuoneensa ikkunaan psykedeeliset jouluvalot. Kaksi erillistä koristevalosarjaa ja joulupukki tai vastaava hahmo päälle, jotka kaikki vilkkuvat eri tahtiin, eri väreissä. Uuh!

punainen rusetti, havukaari, Grand Hotel

Aiemmin kirjoittelinkin, etten ole mikään varsinainen kausikoristelija tai ylipäätään omista juurikaan mitään eri kausien koristeita. Kävin kuitenkin ostamassa muutamia valoja. Täkäläisittäin varmaan ihan tylsiä. Yksivärisiä, lämpimänsävyisiä ja ne ovat päällä vieläpä ilman vilkutusmoodeja. Ovat ne mukava lisä pimeisiin iltoihin ja aamuihin, vaikka päivän mitta on täällä sentään vähän pidempi kuin Suomessa tähän aikaan vuodesta.

Valojen sijaan olen ohi kulkiessani ja ihmisten puheita kuunnellessani havainnut, että joulukuusia kasataan koteihin jo kovaa tahtia. Läheskään kaikilla se ei taida olla vain yksi kuusi, vaan isompiin asuntoihin niitä asetellaan ja koristellaan useampia.

joulukuusi, punaiset rusetit, museon joulukoristeet


Mekin saimme hiljattain tehtyä päätöksen omasta joulunvietostamme. Itse olin haaveillut rennosta aurinkolomasta jossakin lämpimässä. Kun aloimme – totaalisesti liian myöhään – tutustumaan vaihtoehtoihin, joihin ei olisi tuhottoman pitkä lentomatka, mutta jossa olisi silti mukavan lämmintä. Tulimme siihen tulokseen, että joko lennot olivat myyty loppuun tai hinta olisi kaikkineen noussut niin korkeaksi, ettei viikosta olisi ollut mitään järkeä maksaa sellaisia summia.

Rivien välistä oli aistittavissa, että mies lähtisi ennemmin Suomeen jouluksi, koska hänen kesävisiittinsä jäi siellä töiden vuoksi kovin repaleiseksi ja lyhyeksi. Lopulta ostimme lennot jouluksi Suomeen. Omalta osalta tässä on tietysti vielä se jännitysmomentti, että tilani pysyy vakaana ja minulle myönnetään lennoille vaaditut lääkärintodistukset.

Joulu tulee menemään perinteisesti, jaetusti minun ja mieheni lapsuudenperheiden kesken. Muuten kalenteriin on tehty treffimerkintöjä kavereiden kanssa ja lisätty huomioita mitä kaikkea täytyy muuten hoitaa tai hankkia Suomessa käydessä. Kun viikot vierivät tällä tahdilla kun vierivät, niin eihän siihen mene kuin yksi suhaus ja ollaan jo kapsäkkien kanssa matkalla joulun viettoon.

6. joulukuuta 2017

Suomi aatoksia


Suomi, piparkakku, Axa leipomo, Teema lautanen, Iittala

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä aloin pohtimaan mitä tällainen vasta vähän aikaa Suomen rajojen ulkopuolella asunut emäntä arvostaa kotimaassaassaan.

Asioita on paljonkin. Monet niistä ovat sellaisia, joita on Suomessa asuessaan pitänyt itsestäänselvyyksinä, mutta vajaa vuosi Irlannissa on antanut kuitenkin jo vähän perspektiiviä erotella ja katsoa asioita uudesta vinkkelistä.

Tässä joitakin mielen päälle nousseita seikkoja:

Suomalainen neuvolajärjestelmä on noussut arvoon arvaamattomaan. Onpa oikeasti loistava juttu! Omasta kokemuksesta voin puhua vain hyvää suomalaisesta neuvolajärjestelmästä ja siitä kuinka siinä otetaan huomioon muutakin kuin vain äidin paino ja verenpaine, ollaan kiinnostuneita myös puolison hyvinvoinnista. Koska aihe on tällä haavaa itselle ajankohtainen, kirjoitan myöhemmin oman postauksen Irlannin mallista.

Jos jotakin asioita luvataan hoitaa, ne pääsääntöisesti tulevat hoidetuiksi. Tottahan toki asioita on aina  helpompi hoitaa omalla äidinkielellään ja yleensä on aina joku käry siitä, mistä niitä vastauksia lähtee kaivamaan. Kielipuolen ja tuon "etukäteen tietämisen" sijaan tarkoitan tällä enemmänkin sitä, kun jostakin asiasta on sovittu ja se on luvattu tehdä ja hoitaa tiettyyn aikaan mennessä, näin myös tapahtuu. Täällä se ei käytännössä koskaan, ainakaan ilman ylimääräisiä kyselyitä ja selvittelyjä mene niin. Tästä aiheesta, kun hommat eivät hoidu niin kuin pitäisi olen kirjoittanut useampaan otteeseen blogiini, muun muassa täällä.

Näin talvella sitä on alkanut kummasti kaipaamaan sisätilaa, jossa olisi lämmintä ilman montaa kerrosta vaatteita ja vierellä hurisevaa sähköpöhötintä.

Äitiysloman pituus ja mahdollisuus vanhempainvapaaseen. Vaikka Irlannissakin on moneen muuhun maahan verrattuna pitkä äitiysloma, kuusi kuukautta. On Suomen malli herättänyt monessa täkäläisessä kaverissani ihastusta. Puhumattakaan siitä, että sen lisäksi on olemassa hoitovapaa, jota pystyy halutessaan pitämään siihen saakka kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Ilmainen tai no verovaroin kustannettu koulutus, joka sisältää myös ilmaisen ruokailun ja peruskoulussa koulukirjat.

Hana, josta tulee sen lämpöistä vettä kun haluaa. Ei tarvitse kikkailla erillisten kylmä- ja kuumavesihanojen kanssa.

Virallisten asioiden hoitamisen helppous. Suomessa hyvin monen asian – virallisemman tai epävirallisemman - voi hoitaa netissä, pankkitunnusten tai muun kirjautumispalvelun kautta, silloin kun itselle parhaiten sopii.
Täällä se tarkoittaa asiointia eri toimistoissa, lomakkeiden tai kirjeiden lähettämistä postin välityksellä tai puhelinsoittoja.
Hyvä esimerkki erään Irlannin valtionkonttuurin toiminnasta ponnahti juuri pinnalle. Olin lähettänyt keväällä, muistaakseni huhtikuussa erään monisivuisen hakemuksen liitteineen erääseen byrooseen. Reilut pari kuukautta hakemuksen lähettämisen jälkeen sain kirjeen, jossa kerrottiin, että he ovat vastaanottaneet hakemukseni, mutta eivät ole vielä ehtineet käsittelemään sitä. Marraskuun lopulla, noin viisi kuukautta edellisestä yhteydenotosta saan jälleen kirjeen kyseiseltä taholta, jossa minua pyydetään täyttämään uusi yli kymmensivuinen pumasta ja toimittamaan se mitä ihmeellisempine liiteineen. "Nopean" toiminnan vuoksi jään mielenkiinnolla odottamaan, tapahtuuko asialle mitään sinä aikana kun asumme tässä maassa.

valkoinen kukka, krysanteemi


Ensimmäistä kertaa minulla ja miehelläni oli sellainen olo, että olisimme mieluusti ottaneet kontaktia ja hakeutuneet suomalaiseen seuraan viettämään itsenäisyyspäivää. Isompia satavuotisjuhlia suomalaisten kesken järjestettiinkin Dublinissa ja Corkissa. Meidän kohdalla ongelmaksi tuli vain se, että olisimme halunneet molemmat ottaneet osaa tapahtumaan, mutta meillä ei ole paikkaa, jonne sijoittaa Nappulaa siksi aikaa. Molemmat reissut kun olisivat vaatineet yöpymisen ja juhlallisuudet olivat vain aikuisille.

Fazer, Fazerin sininen, 100, Suomisuklaa

Itsenäisyyspäivää vietämme kotona, omalla porukalla. Mies pyrkii tulemaan töistä edes vähän aiemmin kotiin, jotta saisimme syötyä yhdessä. Illalliseksi on luvassa paistettua lohta, perunamuussia ja parsaa sekä ruisleipää kyytipojaksi. Yle Areenan kautta aiomme katsoa jonkun silauksen itsenäisyysjuhlan vietosta.

Paljon onnea satavuotias Suomi!

Vinkkinä muuten muillekin, Yle Areenalta on katsottavissa kattava tarjonta Suomen 100 vuotis- juhlavuoden ohjelmistoa. Osa tarjonnasta näkyy myös ulkomailla.

4. joulukuuta 2017

Kosteutta

sammal, kiviaita
Ei tarvitse olla kummoisia Einsteinin kykyjä päätelläkseen, että saaressa missä sataa usein, ruoho vihertää ympäri vuoden ja kosteusprosentti leijuu lähes aina huitteilla 80% kertyy kosteutta muuallekin kuin vain ilmaan.

Tulin taannoin lukeneeksi artikkelin irlantilaisten talojen kosteusongelmista tai lähinnä niiden ehkäisystä. Niin, tällä saarella on tuskin montaakaan taloa, jossa ei olisi minkäänmoisia ongelmia kosteuden kanssa. Ja sanon jo heti tähän väliin, etten ole mikään rakennustekniikan ammattilainen vaan kirjoitan tätä juttua täysin siltä pohjalta mitä itse olen nähnyt, kuullut ja havainnut.

Kosteusongelmat eivät tietysti ole mikään vitsi tai pikkujuttu. Suomessa olen ikäväkseni seurannut ystäväperheen vuosia jatkunutta taistelua ongelman kanssa ja silloin ei totisesti ole kyse pikkuasioista, kun koko elämä on laitettava uusiksi kosteusongelmaisen talon vuoksi.

Täällä tuota rakennusten kosteutta ei tunnuta ajattelevan ja ottavan niin vakavasti kuin Suomessa. Siihen on varmasti ainakin pari syytä. Ilmasto on sellainen, että kosteutta on aina paljon ilmassa ja tulee sitä myöden pinnoille. Täällä talot ovat huomattavasti heikommin eristettyjä (tai ei lainkaan eristettyjä) kuin Suomessa, mikä toisaalta on Irlannin etu. Kosteus ja home eivät pääse imeytymään tiiviisiin eristeisiin ja aiheuttamaan nakertavaa tuhoa talon rakenteisiin.

Täällä homevauriot hoidetaan pesemällä home pois ja maalaamalla päälle. Taitavat sellaiset isot kuivatuspöhöttimet olla täysin vieras käsite kosteuden kuivatukseen, joita ainakin Suomessa käytetään vesivahingon sattuessa. Olen kuullut vinkin, että paras puhdistusaine pinnalle kasvaneen homeen poistoon on vanha kunnon etikka.

puun oksat, harmaa taivas


Me asumme kutakuinkin 20 vuotta vanhassa omakotitalossa. Ja kyllähän täällä näkee jälkiä siitä, että joskus on vähän roiskahtanut. Ja jälkiä korjailtu sinne päin siveltimen kanssa. Ikkunantiivisteistä olen useampaan otteeseen pyyhkinyt pois mustia "kukkia". Myöskään kaikki rakennustekniset ratkaisut eivät ole ehkä sen kaikkein suurimman propellipään aikaansaannoksia. Vai laittaisitko itse kylpyhuoneeseen lautalattian ja vuoraisit vielä ammeenkin laudoituksella?

Sinänsä tilanne on sata kertaa parempi, kun eräässä asunnossa Iso-Britanniassa, jossa vietin lukioikäisenä yhden kesän kesätöiden puitteissa. Siinä asunnossa kasvoi ihan rehellisiä sieniä seinän ja kokolattiamaton raosta. Oli vissiinkin vuosien saatossa kuivattu aika monet vettävaluvat pyykit samassa paikassa.

muuri, kosteusvaurio


Parempaa sisäilmaa hakiessa tuuletus on tärkeää. Ilmanvaihtokanavina meillä toimivat joka huoneessa olevat auki kierrettävät venttiilit ja ikkunat. Ja tokihan talo falskaa muutenkin, ulko-ovien alta ja takan piipusta vetää. Että ei täällä ilman avattavia ikkunoitakaan missään umpiossa asuttaisi. Siitä huolimatta sen kyllä huomaa, jos on ollut vaikka viikonlopun poissa ja kaikki ikkunat ovat olleet sen ajan suljettuina. Keväästä syksyyn pidän monesti muutaman ikkunan avoinna aamusta iltaan. Nyt säiden viilennettyä ovat tuuletusajat lyhentyneet huomattavasti, mutta joka päivä on silti huolehdittava tuuletuksesta. Varsinkin suihkussa käynnin jälkeen jätämme kylpyhuoneen ikkunan pidemmäksi aikaa auki, oli ulkolämpötila mikä hyvänsä.

Sisäilman kosteuteen vaikuttaa ulkoilman kosteuden ohella tietysti vahvasti se, mitä sisällä puuhataan. Pyykin kuivatus sisätiloissa lisää luonnollisesti kosteutta. Talvisaikaan heitänkin yleensä pyykin osaksi aikaa pyörimään kuivuriin, kuivemmilla ja lämpimämmillä säillä kuivatan ulkona tai sisällä avonaisen oven edessä. Ruoanlaitto liedellä lisää myös kosteutta. Liesituuletin meiltä löytyy, mutta se onneton, kovaääninen värkki nappaa vain osan höyryistä. Yhtään enempää kokkaillessa täällä onkin aina keittiön ikkunat ihan huurussa.

Viilenevillä säillä ikkunoihin ilmestyy yön aikana kondenssivettä. Tämä ei tietenkään ole mitenkään harvinaista Suomessakaan talviaikaan. Kondenssivesi kyllä haihtuu nopeasti, kun avaa rullaverhot ja tuuletusikkunaa hetkeksi. Niitä talojakin näkee paljon, joissa ikkunat näyttävät ainakin ulospäin olevan koko ajan huurussa.

Vaikkei tämä tarina, nyt ollut mikään varsinainen oodi tälle töllille, väittäisin, että meillä ongelmat ovat kuitenkin todella vähäisiä moneen muuhun irlantilaiseen taloon verrattuna. Emme ole esimerkiksi nähneet tarpeelliseksi ostaa kosteudenpoistajaa hurisemaan nurkkiin ja muutenkin tekstiilit ja muut tavarat ovat saaneet olla vaurioitta. Erään Aasiaan suuntautuneen reissun aikana sain nimittäin heittää silloiset suosikkinahkakenkäni menemään kun ne olivat homehtuneet.

Kirjoittamani asunnon lämmitysjuttu jokunen viikko sitten herätti paljon keskustelua muiden ulkosuomalaisten keskuudessa, uskon, että tästäkin riittää sanan partta. Onko sinulla kosteus-/homekokemuksia asunnon kanssa?

1. joulukuuta 2017

Korvapuustia vai voisilmäpullaa?

Tässä postauksessa ei otsikosta huolimatta vertailla kahta pullaherkkua tai jaeta reseptejä, vaan mietiskellään miltä tuntuu, kun ne pullat ovat niin sanotusti uunissa.

Nimittäin sillä lailla tässä on sitten käymään, että kuljemme Jennin ja Saulin jalanjäljillä. Seuraamme tulee liittymään "irkkujäsen" eli Nappula saa pikkusisaruksen kevättalvella.

korvapuusti, sinivalkokuvioinen lautanen, maitokahvi
Minulle ylipäätään lapsen hankkiminen ei ole ollut koskaan mikään itsestäänselvyys, enemmänkin päinvastoin. Taka-alalla ajatuksissa oli, että jos sitten kuitenkin joskus saa lapsen, on niitä oltava enemmän kuin yksi. Sisarus oli jonkinlainen itsestäänselvyys.

Minä ja mieheni olemme molemmat kolmilapsisesta perheestä, joten meille elämä sisarusten kanssa on se normitila ja se, jonka toivoimme myös Nappulan saavan. Hyvässä ja pahassa. On kotona se joku, jonka kanssa leikkiä ja valitettavasti myös tapella. Kokea ja oppia yhdessä asioita ja kasvaa sisaruksiksi.

Siitä huolimatta, että tulokas on toivottu lisä tähän perheeseen, olen käynyt pään sisäistä kädenvääntöä monistakin lapsen tuloon liittyvistä asioista.

Ihan ensinnäkin, se että ihan nuoriahan tässä ei enää olla. Nyt puhutaan siis siitä todellisesta iästä, ei henkisestä iästä, joka on varmaan 12 :) Kun oma ikä on lähempänä nelosella kuin kolmosella ja vitosella alkavaa, niin jatkuvat yö heräilyt eivät kuulosta varsinaisesti miltään arjen luksukselta. Mutta hei, silti ollaan alle presidenttiparin lukemien :D
Voihan tietysti olla, että uusi tulokas on hyvä nukkuja, mutta Nappulan kanssa vauva-ajan kokemukset iskostuvat pitkälti valvottuihin öihin, väsymykseen ja siihen, ettei missään muualla ollut hyvä olla kuin sylissä. Tietysti ensimmäisestä kaverista on jotakin oppinut ja ehkä viisastunutkin, joten osaan asioista pystyy suhtautumaan huomattavasti lunkimmin.

Toki tässä meidän tapauksessa mietityttää myös kuinka arjen saa pyörimään ilman turvaverkkoa. En tietysti oletakaan, että vaikka Suomessa olisimme, niin isovanhemmat tai muut läheiset hoitaisivat lapsemme. Tietoisuus turvaverkon olemassaolosta tuo enemmänkin sellaista henkistä helpotusta, kun on tietoinen siitä, että on ihmisiä, joille voi tarvittaessa soittaa ja pyytää apua. Tokihan meillä on täälläkin kavereita, mutta koen sen silti eri asiana. Kaikilla kavereilla on omat lapset ja arki pyöritettävänä, joten avun kysyminen ei ole mielestäni ihan sama asia.

Ja kun nyt tähän vatvomiseen on lähdetty, niin ihmettelen miten hermoni jaksavat vielä kotonaoloa. En ole kuitenkaan postauksen otsikosta huolimatta sellainen pullantuoksuinen äitihahmo, vaan henkilö joku kyllä hoitaa ne tarvittavat kotiaskareet, mutta kaipaa myös kovasti omia, kodin ulkopuolisia asioita ja elämää. Ja niitä aikuistenjuttuja.

Aikoinaan sanoinkin miehelleni, että jos joskus saamme lapsen, niin sinä jäät sitten myös sen kanssa kotiin, minun palatessa töihin. Ja toinen ehtoni oli, jos tulemme ikinä saamaan toista lasta, niin niiden välissä on aivan pakko palata töihin, sillä pää ei kestä niin pitkää kotonaoloa.
Ja kuinkas nämä ehdot sitten toteutuivat? No, eivät kovin hyvin.

Ensimmäinen ehto oli kyllä tarkoitus toteuttaa. Minulla oli töihin paluupäivä päätettynä ja miehellä isyysvapaa sovittuna työnantajansa kanssa, mutta sitten takavasemmalta tuli ehdotus tästä työkomennuksesta, jonka vuoksi isyysvapaat jäivät toteuttamatta. Ja tämän toisen ehdon toteutuminen ei tänne muuton vuoksi onnistunut. Että tässä sitä ollaan.

korvapuusti, pullakori

Toisaalta, jos jokin, niin tämä tuntuu kuitenkin hyvältä saumalta saada toinen lapsi. Ikäeroa ei pääse tulemaan mahdottomasti, mutta sillä lailla sopivasti kuitenkin. Ja toisaalta kun tässä nyt joka tapauksessa eletään tätä housewife -kuplaa, niin varmistetaan selusta sen osalta, ettei vain tekeminen tulisi vastaisuudessakaan loppumaan kesken. Ei muuta kuin pullaa naamaan ja lyllerretään eteenpäin!

29. marraskuuta 2017

Peruskeskiviikko

eläinlotto, mustavalkokuvioinen matto

Ajattelin kirjoittaa auki meidän melkoisen tavallisen keskiviikon. Eron siihen ihan tavanomaiseen tekee se, että olen taas valitettavasti flunssan kourissa. Olisikohan kolmas kerta tälle syksylle? Tuntuu, että olen onnistunut nappaamaan itseeni kaikki Nappulan räkätaudit.

Miehen kello soi joskus kuuden huitteilla. Käännän itse kylkeä, vaikka olenkin jo hereillä. Tukkoisen olon vuoksi en ole nukkunut kovin hyvin. Vaivun vielä jonkinlaiseen koomaan, kunnes oma kelloni soi 7.20. Nousen, vedän villasukat, kylpytakin ja tossut jalkaan. Viileä aamu. Petaan sängyn ja hipsin alakertaan puuron keittoon. Puuron keittyessä korjailen kuivausritilältä eilisiä tiskejä kaappiin ja laitan pöydän valmiiksi. Menen herättelemään Nappulaa ennen kahdeksaa. Hän on syvässä unessa. Harmittaa aina nämä aamut, kun toinen vetelee hirsiä hyvällä tahdilla ja täytyy mennä herättämään kesken unien. Tiedän jo valmiiksi, että edessä on vähintäänkin pienimuotoista ärtymystä. Ja mietin taas, että miten on mahdollista, että viikonloppuisin hän on yleensä tähän aikaan ylhäällä ja hoitoaamuina tarvitsee aina herätellä?

Yllättävän vähän väännöllä selviämme kuitenkin keittiöön aamupalalle. Puuron kanssa tarvitsee aina vähän hoputtaa, koska muuten siihen tuhlautuu pieni ikuisuus aikaa. Puuron syönnin, potalla istumisen, aamupesujen ja pukeutumisten jälkeen selviämme liikkeelle vähän yhdeksän jälkeen.

raitakaulaliina,harmaa pipo, baby jogger city mini


Ulkona on kaunis rapsakka sää. Yöllä on selkeästi painunut pakkasen puolelle ja ruohikko on muuttunut huuruisen valkoiseksi. Linnut laulelevat. Meidän asuinalueella on muuten ihan hiljaista kun lykin Nappulaa rattaissa hoitoon. Vähän isommalla tiellä tulee vastaan tuttu posteljooni, jonka kanssa vaihdan muutaman sanan. Pian posteljoonin jälkeen tulee koiraa ulkoiluttava nainen ja vähän hänen jälkeensä intialaisennäköinen mies. Tervehdin molempia, vaikken heitä tunnekaan. Vajaan vartin kävelyn jälkeen olemme päiväkodilla. Nappula menee hakkaamaan tumpullaan päiväkodin ovea, eikä vaivaudu sanomaan minulle hei heitä, kun täti tulee avaamaan sen, vaan pyyhältää suoraan sisälle.

Tavallisesti jatkaisin tästä itse keskiviikkoisin suoraan salille treenaamaan, mutta tänään se on jätettävä väliin tämän räkätaudin vuoksi, vaikka mieli tekisikin. Kävelen samaa reittiä takaisin kotiin. Ihastelen taivaalla olevaa haaleaa sateenkaarta. Mietiskelen, että jännä juttu että taivaalle on ilmestynyt sateenkaari, vaikkei ole edes satanut. Suunnilleen saman tien taivaalta alkaa tippua niskaani jäätävän kylmiä vesipisaroita.

Pääsen omalle asuinalueellemme ja kiinnitän huomiota tien laitaan tuotuihin roskakoreihin. Muistan, että meilläkin on tänään roskisten tyhjennyspäivä. Käyn tyhjentämässä kaikki sisällä olevat roskikset ulkoroskiksiin ja raahaan kolme ulkoroskista (bio-, sekajäte- ja kierrätysjäteroskikset) tien laitaan. Roskikset tyhjennetään joka toinen viikko.

Uppoudun hetkeksi pienen ompeluprojektin pariin. Koska kaikki ei tietenkään mene ihan niin kuin strömsöössä, havahdun jonkin ajan kuluttua, että olen nököttänyt puolitoista tuntia ompelukoneen edessä.

Lämmitän itselleni lounaaksi eilisen päivän jämiä. Pyrin tekemään aina sen verran illallista, että siitä riittää miehelle työeväät sekä mahdollisesti jotakin itselleni. Otan koneen esille ja kirjaan syödessäni aamun ajatuksia blogia varten. Juon ruoan päälle kahvit, jotka ovat samalla aamukahvit. Pakkailen kirjastonkirjat kassiin, vaihdan jotakin fiksumpaa päälleni aamuisten collegehousujen tilalle, jotka vedin aamulla päälleni ihan sen vuoksi, koska olivat päällimmäisenä tuolille syntyneessä vaatekasassa. Yhdeltä haen Nappulan hoidosta.

kirjasto, lastenosasto, punainen lasten tuoli, saparot


Hoidosta lähtiessä Nappula tuumii, että ruoho on nyt vihreää, vaikka oli aamulla valkoista ja kyselee pääseekö huomennakin päiväkotiin. Suuntaamme päiväkodista suoraan kirjastoon. Täällä kirjojen laina-aika on kolme viikkoa, joten tapaamme käydä siellä kolmen viikon välein. Annan Nappulan tutkailla rauhassa lastenosastoa samalla kun katselen valikoimaa ja valitsen hänelle muutamat lainattavat kirjat. Itselleni en lainaa mitään, koska kotona odottaa yksi keskeneräinen opus. Lähtiessä käymme katsomassa kirjaston minikokoisessa salissa esilläolevan paikallisten kuvaajien valokuvanäyttelyn.

Kirjaston eteisessä käydään taas se nykypäivän perustaistelu. Puetaanko ulkovaatteet vai ei? Nappula juoksee räkättäen karkuun ja minä takin kanssa perässä. Sen jälkeen seuraa muuntautuminen spagetiksi ja kädenvääntö siitä laitetaanko ne hanskat käteen vai ei. Syvä huokaus! Pitkän tovin jälkeen pääsemme jatkamaan matkaa kohti keskustaa. Käyn apteekissa ja toisessakin. Yllättäen sillä välin kun etsin haluamaani tuotetta tai juttelen kassan kanssa Nappula on taas ehtinyt riisua ulkovaatteensa ja lähtiessä on taas edessä pukemisrumba. Kaupungin jouluvalot sytytettiin viime lauantaina. Ihailemme talojen välillä roikkuvia koristeita ja valoja, vaikkeivat valot olekaan päällä päiväsaikaan.

joulukranssi, jouluvalot


Nappula kävelee osan kotimatkasta. Asuinalueellamme törmään naapuruston naiseen, jonka lapsen synttäreillä olimme viime lauantaina, jään turisemaan hänen kanssaan hetkeksi. Kotiin pääsemme neljän aikaan. Työntelen tyhjennetyt roskalaatikot takaisin pihalle ja autan Nappulaa riisuutumaan. Leikkaan meille hedelmiä välipalaksi ja juon samalla apteekista löytämäni Finrexinin kaltaisen flunssantaltutusjuoman.

muumialusta, persimon, mandariini, viinirypäle


Laitan koneellisen pyykkiä pyörimään ja imuroin keittiön ja eteisen. Jostakin mystisestä syystä keittiön lattia tuntuu aina olevan täynnä ruoanmuruja ja eteisestä löytyy tahattomasti tai tahallisesti kulkeutunut kivi- ja lehtivalikoima.

Sitten onkin jo aika alkaa laittamaan ruokaa. Nappula leikkii lelujensa kanssa sillä välin kun valmistan yhtä taloutemme vakioruokaa; tomaattilinssisosekeittoa. Keittoon laitan aina vähän fiiliksen mukaan niitä vihanneksia, joita kaapista sattuu löytymään. Tällä kertaa pataan pääsee bataattia, porkkanaa, lehtikaalia ja pieni pala chiliä. Vihannesten poristessa kattilassa pelataan eläinlottoa.

Nappula kantaa astioita pöytään ennen ruokailua. Se on hänen suosikkipuuhaansa. Heitän ennen ruokailua pyykit koneesta kuivausrumpuun. Näin talvisaikaan pyykit kuivuvat päiväkausia jos ne laittaa suoraan koneesta kuivaustelineelle. Tosin ei tuo kuivausrumpukaan mikään mahtikone ole, mutta todellakin tyhjää parempi, saa ainakin suurimmat kosteudet pois. Kuudelta päästään pöytään. Tämäkään ruokailu ei suju täysin harmonisesti ja sooloilematta, mutta kutakuinkin asiallisesti kuitenkin. Mies tulee jo puoli seitsemältä kotiin, olemme silloin vielä ruokapöydässä. Vaihdetaan siinä päivän kuulumiset. Ruoan jälkeen Nappula pääsee potalle ja itse siivoilen keittiötä. Tiskit koneeseen ja kone päälle. Mies keittää meille teevettä ja pakenen teekupin kanssa viltin alle sohvalle. Saan kyllä hyvin pian seuraa olohuoneeseen. Mies alkaa lukemaan Nappulalle kirjoja. Itse otan koneen ja jatkan blogin naputtelua.

tomaattikeitto, raejuusto, kurpitsansiemenet


Mies ottaa kopin Nappulan iltatoimista ja siirtelen sillä välin kameralta kuvia koneelle. Puoli yhdeksältä käyn toivottamassa Nappulalle hyvää yötä ja laulan hänelle muutaman iltalaulun. Nostan vielä pyykit kuivurista kuivaustelineelle kuivumaan ja palaan blogin pariin.

Mies siirtyy kymmenen aikaan yläkertaan iltapuuhiin. Seuraan pian perässä, koska kuulemma kolistelen aina niin paljon, että herätän hänet, jos hän on jo ehtinyt nukahtamaan. Teen omat iltatoimet ja luen sängyssä siihen saakka kunnes meinaan nukahtaa.

Tulipa tästä sepostuksesta pitkä kuin nälkävuosi, mutta tällaista tänne tänään.
Miten sinun päiväsi sujuu?

26. marraskuuta 2017

Kiva viikonloppu


sateenkaari, pelto, lehdettömät puut

Koko loppuviikon on ollut kylmää ja vahvasti talven tuntua ilmassa. Asunnon lämmitysaikoja on täytynyt lisätä ja ostamalleni sähköpöhöttimelle on ollut käyttöä. Rakeita ja vettä on satanut pitkin viikonloppua ja ikkunoista näkyville vuorille on satanut kevyt lumipeite.

Miehen koko syksyn jatkuneiden työkiireiden vuoksi, olemme useampaan otteeseen huomanneet, että sosiaalinen elämämme on päässyt salakavalasti luiskahtamaan vähän raiteiltaan. Monesti viikonloput on tullut vietettyä omalla porukalla puuhastellessa. Ja tärkeää sekin tietysti on, koska sekin aika on ollut kortilla. Siitäkin huolimatta muidenkin ihmisten näkeminen ja ylipäätään sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen on luvattoman tärkeää. Omalta osalta asiat eivät ole niin huonolla tolalla, koska tulen nähneeksi ihmisiä arkisinkin.

Perjantai-iltana pääsin kuitenkin pitkästä aikaa viettämään iltaa naisporukassa, kun seitsenhenkinen äitiseurueemme lähti yhdessä illallistamaan. Ja tulipa tarpeeseen, saada nauttia hyvää ruokaa hyvässä seurassa, ilman sitä lasten jatkuvaa keskeyttämistä ja säheltämistä. Onneksi näitäkin tilaisuuksia mahtuu silloin tällöin tähän kotirouvan elämään! Pukea päälle muutakin kuin tennarit ja jotkut niistä loppuun ajetuista farkuista. Mies tosin kohteliaaseen tapaansa totesi, että näytän planetaariolta säihkyvässä bling bling -paidassani. Mutta, ei annettu sen muuttaa tunnelmaa, vaan nautittiin illasta täysillä.

Lauantai-iltapäivälle Nappula oli saanut kutsun naapurustomme lapsen synttäreille. Synttärit vietettiin läheisessä, Hop Lopin kaltaisessa sisäleikkipuistossa. Itse sisäleikkipuistossa oli tietysti väkeä vaikka muille jakaa, mutta varsinaisilla synttäreillä Nappula erottui joukosta kuin rusina pullataikinasta. Hän oli juhlien ainoa vaaleaihoinen. Itse olen iloinen, että hän tottuu jo pienestä pitäen olemaan osana erilaisia väkijoukkoja, jossa kielet ja ulkonäkö vaihtelevat. Meillä oli kaikilla oikein mukava iltapäivä. Sillä välin kun Nappula veti sokeriöverit ja kiipeili liukumäissä, me vanhemmat pääsimme olemaan sosiaalisia muiden lasten vanhempien kanssa.

kananmunat, taikina, vispilä, maitotölkki


Sunnuntai-iltana olimme kutsuneet syömään väliaikaista poikamieselämää -elävän kaverini miehen. Kaverini on tällä hetkellä käymässä lapsensa kanssa Filippiineillä, omassa kotimaassaan. Mieheni on ystävystynyt hänen irlantilaisen miehen kanssa. Ja jälleen oli ilta, jonka jälkeen oli kylläisen mukava olo kaikkien syöminkien ja tarinoinnin jälkeen.

Päätimmekin, että vielä tämän vuoden puolella vietämme vastaavanlaisia sosiaalisempia viikonloppuja, vaikka pimenevinä iltoina se kotisohva meinaakin kummasti kutsua puoleensa.

24. marraskuuta 2017

Ihan itte tein


punaiset nahkakorvikset, punainen helmikoru, diy

Innostun epäsäännöllisen säännöllisesti näpräilemään ja tekemään jotakin käsilläni. Milloin se on ollut huovutusta, milloin pientä ja yksinkertaista ompelua ja milloin söhläämistä pensselin ja värien kanssa.

Neulomisesta en ole kuitenkaan koskaan innostunut, se ei ole millään haavaa minun juttuni, vaikka siihen puuhaan on moni muu hurahtanutkin. Ensimmäiset ja oletettavasti myös viimeiset neulomiseni olen tehnyt peruskoulun pakollisilla käsityötunneilla. Onneksi jostakin on aina löytynyt se ystävällinen mummo, täti tai kaveri, joka on neulonut tälle villasukkarakastajalle uudet sukat. Tai hädän hetkellä olen parsinut vanhoja, elämän ehtoopuolella olevia villasukkia.

Noh, lähtipäs tämä juttu melkein sivuraiteille. Aika ajoin saan innostuksen ja idean alkaa tekemään jotakin pientä kivaa käsityöjuttua. Keräilen tarvittavat välineet kokoon ja ryhdyn hommiin. Sitten voi taas olla pitkiä hiljaisia kausia, etten tule syystä tai toisesta tehneeksi juurikaan mitään käsitöitä.

Syksyn aikana innostuin taas pitkästä aikaan väkräilemään koruja ja muita pieniä tekeleitä. Koruntekovälineet olivatkin yksi harvoista välineistä, jotka ylipäätään toin muuttokuorman mukana Irlantiin.

Nyt ne releet ja härpäkkeet ovat ottaneet isosti haltuun taloutemme toisen ruokapöydän. Vaikken siitä niin tykkääkään, että tavarat ovat levällään, on hommia paljon helpompi jatkaa, kun välineet ovat valmiina. Helposti pienikin juttu jää tekemättä, jos tarvitsee lähteä varta vasten kaivamaan jotakin työvälinettä tai varaosaa jonkin kassin pohjalta. Toki nuokin romppeet olen syksyn aikana korjannut useampaan otteeseen pois ja tuonut taas jossakin vaiheessa takaisin.

korupihdit, mittausmatto, punaiset helmet, koukkukoru


Täällä meidän kulmilla on vain ongelma, että juuri mitään käsityötarvikkeita ei saa ostettua kaupoista. Jotakin pientä tietysti löytyy, mutta varsinainen varastojen täydennys ei onnistu. Saahan noita tarvikkeita tietysti tilattua nettikaupoista ja niitä on postinjakajamme tänne saanut toimitellakin. Joitakin juttuja on vain yksinkertaisesti kiva käydä katsomassa ja funtsailemassa paikanpäällä. Dublinin reissulla vietinkin hyvän tovin korutarvikkeita myyvässä pikkukaupassa. Omalle kohdalle ne ovat vähän sellaisia aikuisen karkkikauppoja. Jossa voisin viettää vaikka kuinka paljon aikaa tuumaillen ja ideoita saaden. Mua varmaan luullaan monesti myymälävarkaasi tuollaisissa paikoissa, kun tutkin ja räpläilen kaikkea ja vietän kaupassa pienen ikuisuuden.

Tällä viikolla oli taas sellainen päivä, kun kannoin tavarakassini alakerran pöydän ääreen ja pistin pienen pajan pystyyn. Toteutin ensin muutaman mieleen tulleen vision. Ja väänsin samalla hauskat, keveät nahkahapsu -korvikset tämän iltaisiin naisten illanistujaisiin. Ja pitihän sitä sitten vielä väsätä samaan sävyyn oleva kaulakorukin... Pientä pikkujouluhenkistä väritystä.

nahkahapsukorvikset, punainen helmikoru, kukkapaita


Mitäs pidätte?

22. marraskuuta 2017

Kun mies suosittelee kampaajaa

valkoinen muki, otsahiukset, kalevala sormus

Minulla on ollut jo hyvän tovin helpot ponnaripitkät hiukset, joille ei tarvitse kovin usein tehdä mitään. Tai ehkä pitäisi, mutta ei tule tehtyä... Kesällä Suomessa ollessani kävin viimeeksi leikkauttamassa hiukseni ennen kaverin häitä.

Nyt olin kuitenkin saanut päähäni, että annan otsahiuksille taas mahdollisuuden. Mikä ei ehkä ole paras idea, näin pipokauden kynnyksellä. Ja saihan noita latvoja muutenkin saksia otsahiusten lisäksi.

Uuden kampaajan löytäminen on aina juttu erikseen. Suomessa kävin pitkään samoilla kampaajalla, kunnes kävi jotakin. Kampaaja jäi äitiyslomalle, muutti tai päätti vaihtaa alaa. Alkoi uuden etsiminen, milloin se löytyi helpolla ja milloin vaati useampia kokeiluita eri paikoissa.

Irlannissa en ollut käynyt vielä kertaakaan kampaajan pakeilla. Mies sen sijaan käy säännöllisesti leikkauttamassa hiuksensa. Ja suositteli minullekin samaa paikkaa "siellä on kivat tytöt, osaavat hommansa ja tuovat kupin kahvia sekä Irish Independentin luettavaksi". 
Mieheni on käynyt tyytyväisenä samassa paikassa tammikuusta lähtien. Marssi suunilleen ensimmäiseen näkemäänsä paikkaan ja on jäänyt sille tielleen. 

Muistan, että olimme viime keväänä kaverin lapsen synttäreillä ja totesin jossakin vaiheessa, että meidän pitää alkaa pian lähtemään, koska miehelläni on hiustenleikkuuaika keskustassa. Reaktio siitä jäi elävänä mieleen "Ai, oikein aika varattuna! Jopas jotakin!".

Barber shop, puna-valkoraidallinen


Sen jälkeen tulinkin kysyneeksi mieheltäni, että missä paikassa oikein käytkään leikkaamassa hiuksesi? Ja aloin kiinnittämään huomiota pitkin kaupunkia oleviin barber shopeihin, jonka edustalla pyörii merkkinä puna-valkoinen hyrrä. Siellähän ne muut miehet käyvät! Jonottavat omaa vuoroaan kapeassa tilassa parturituolien takana. Näihin paikkoihin ei varata aikoja, vaan homma toimii liukuhihnaperiaatteella. Mieheni ei halunnut kuitenkaan siirtyä näihin "perusmiesten paikkoihin", koska tykkää jonottamisen sijaan mennä paikalle ennalta sovittuna aikana. Jossakin vaiheessa hän uskaltautui kysymään rempseämmän oloiselta kampaajalta "olenko ainoa mies, joka käy täällä?". " Käy täällä kaksi muutakin miestä", vastasi kampaaja. 

Varasin itselleni ajan samaan paikkaan, jossa mieheni on selkeää vähemmistöä. Veikkaisin, että hinta oli kyseisessä paikassa hitusen korkeampi kun muissa kaupungin kampaamoissa. Omalta osalta homma meni taas vähän säätämiseksi, kun en taas täysin ymmärtänyt vahvaa Kerryn aksenttia puhuvaa tyttöä. Selvisihän siinä sitten, että kyse oli jakauksen paikasta ja jonkun tietyn hiustenhoitotuotteen laittamisesta.  

"Näytät jotenkin erilaiselta, oletko tehnyt jotakin hiuksillesi?" kysyi päiväkodin täti hakiessani Nappulaa hoidosta. Hyvää työtä samalla salilla kanssani käyvä kampaajatyttö teki. Uskallan toistekin luottaa mieheni suosituksiin :)

otsahiukset, kuviollinen huivi

19. marraskuuta 2017

Vähän sinnepäin mennyt joulukuvaussessio

vuoristojärvi, Irlanti, Kerry, ulkoilureitti

En ole mikään varsinainen jouluihminen. Vaikka ikää on kertynyt jonkun mittarin mukaan varmaan jo liikaakin, en ole silti viettänyt vielä yhtään joulua omassa kodissa. Ne on vietetty joko lapsuudenkodissani tai mieheni vanhempien luona. Tai siis tosiasiassahan joulut ovat olleet suhaamista näiden kahden paikan välillä. Tämän vuoksi en ole koskaan koristellut kotia joulukuntoon. Toki laittanut vähän pimeään vuodenaikaan sopivia valoja, iskenyt ne muutamat koristeet esille ja kynttilöitä on poltettu tavanomaista enemmän. Mutta siinäpä se.

Se ainoa asia, johon olen jouluvalmisteluissa panostanut, muutamien lahjojen lisäksi, ovat joulukortit. Ne minulla on ollut aina tapana tehdä itse. Ja joka vuosi havahdun siihen yhtä yllättäen, että taas olisi se aika vuodesta, kun pitäisi olla kortti-ideoita ja sopivia tarvikkeita. Suomikodissa niitä tarvikkeita kyllä olikin valmiina, mutta täältä ne vielä puuttuvat.

Nappulan syntymän jälkeen olen tavannut ottaa hänestä joulukuvan ja lähettää sen kummeille, isovanhemmille ja sisaruksillemme. Yllättäen tähän kuvien ottamiseen tulee myös havahduttua aika myöhään. Kahdet edelliset kuvat olen ottanut meillä sisällä, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla ulkokuvaamista.

lampaat, vuoristo, Irlanti, Kerry

Tänään taivas oli perinteisen harmaa, mutta muuten sää näytti lupaavalta – ei satanut. Koska viikonloppuisin meillä on valoisan aikaan auto käytössä miehen ollessa kotona, päätin hyödyntää tilaisuuden kulkemisen ja sään suhteen. Suuntasimme Dinglen niemimaalle metsäiselle ulkoilureitille, joka sijaitsee noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä meiltä. Emme ole olleet siellä aikaisemmin, joten senkin vuoksi oli kiva lähteä reippailemaan uuteen paikkaan. Pakkasin reppuun vähän kuvausrekvisiittaa, kameran ja kartan. Kartta olikin ihan hyvä apu mukana, koska puhelimen kentästä ei ollut taas tietoakaan tuolla vuorten välisessä laaksossa.

Nappulalle olin pukenut ulkovaatteiden alle siistimmät vaatteet. Ulkovaatteet riisuttiin pois aina sopivan kuvaustaustan kohdalla. Vaikka sää ei ollutkaan kylmä, oli tuuli sen verran viileä, että se toi omat haasteensa kuvaamiseen. Hiukset olivat aina silmillä ja tietysti kylmäkin tuli paljon helpommin.

Istutimme Nappulan yhdessä kuvayrityksessä lampaiden laidunmaan kiviaidan reunalle. Rekvisiittana hänellä oli kuvassa ostamani tonttu. Yllättäen tonttu tipahteli tuulen voimasta useampaa kertaan pois kiviaidalta ja siitähän se riemu repesi. Kuvattavasta oli enemmän kuin hauskaa heitellä tonttua myös omatoimisesti alas aidalta. Lopputulemana hän nakkasi tontun kivi- ja piikkilanka-aidan yli lampaiden aitaukseen. Ja sinne se sitten jäi, ainoa joulukoristeemme. Mahtaa olla lampailla ja maajussilla ihmettelemistä aitauksen uudesta asukista.

kiviaita, Irlanti, ruutukotelomekko
Kuvattava karkasi välillä tutkimaan lampaankakkakasoja.


Joitakin itseäni kutakuinkin tyydyttäviä otoksia sain aikaiseksi. Voi kuitenkin olla, että sitä saan tehdä vielä uudemman yrityksen tai sitten vain suosiolla ottaa kuvat sisätiloissa, ilman vaihtelevia sääolosuhteita. 
Reippailu hienonoloisella metsäreitillä, jossa metsä ja karut vuoristomaisemat vuorottelivat mukavasti keskenään jäi lyhemmäksi, kun olin kuvitellut. Perheen pienin kun ei ollut oikein ulkoilutuulella. Kivien heittely vuoristojärveen sentään paransi tunnelmaa.

Isä ja tytär, muumipipo





Vuoristojärvi
Onpahan taas yksi paikka lisää, jonne palata tutkailemaan maisemia ja reittejä paremmalla säällä ja fiiliksellä.

16. marraskuuta 2017

Kuinka monta kertaa päivässä voi sanoa ei?

Tiku ja Taku paita, pehmolelu lammas, lasiovi

Kun kotoa löytyy se reilu kaksivuotias, jolla on omaa tahtoa ja halua hoitaa hommat haluamallaan tavalla, joudutaan yhden jos toisen asian kanssa käymään keskustelua ja kädenvääntöä pitkin päivää. Mielestäni tarmokkain Ei! -vaihe oli kesällä ja sen jälkeen tilanne on hieman rauhoittunut, mutta salakavalasti tuo pikkusana on palannut ponnekkaasti arkemme iloksi. Tuntuu, että on päiviä, jolloin kaikki on yhtä eitä.

Senpä vuoksi ajattelinkin yhden päivän ajan laskea, kuinka monta kertaa tuo e -sana vilahtaa keskusteluissa. Tänään, testitorstaina Nappula on viettänyt kolme ja puoli tuntia päiväkodissa, jonka aikana laskentaa ei ole voitu suorittaa.

Muutamia ei -otteita päivän varrelta:

- Huomenta kulta, nukuitko hyvin?
- Ei.

- Syötkö vielä?
- Ei.
- Tuliko vatsa sitten jo täyteen?
- Ei.
- No pitäisikö sitten syödä vielä vähän?
- Ei.
Jep, jep...

Juoksee kadulla, kompastuu, kaatuu ja itkee vähän.
- Sattuiko? Annas, äiti puhaltaa.
- Ei, ei! Ei puhalleta siihen paikkaan, vaan tähän!

muratti, kivimuuri, hiiripipo, pallotakki


Luonnollisesti ein lisäksi tuossa iässä osataan niskoitella yhdestä jos toisesta asiasta. Kaikki ei tule ein kautta, vaan milloin juostaan karkuun, milloin heitetään pipo pois päästä ja milloin sooloillaan mitäkin. Nykyelämässä pitkälle pinnalle olisi monesti käyttöä!

Kaikesta huolimatta testitorstaihin on mahtunut myös monta kivaa ja hyvää hetkeä ja oikeastaan tuntuu, että ei -sanaa on viljelty normipäivään verrattuna vähemmän. Tämä siis perustuu pelkkään mututuntumaan, eipä tällaisia tule yleensä laskeskeltua.

Perushyvästä päivästä huolimatta tukkimiehenkirjanpitoni osoittaa, että päivään mahtui yhteensä 96 Ei -sanaa ja kaksi kertaa No -sana.

Nappula on syntyperäinen turkulainen. Ei suinkka se negaatio johtuis siitä?

13. marraskuuta 2017

Kun saadaan kavereita kylään

kerry, irlanti, vihreä nummi
Kun saadaan kavereita kylään..

- Kävellään pikkukaupunkimme keskusta ympäri - ne muutamat hassut korttelit siis ja näytetään, että näillä kulmilla sitä nykyään eletään ja yritetään.

- Käydään arkilounaalla kaupungin parhaassa fish and chips -paikassa. Eikä paikka muuten ole tuottanut vielä tähän mennessä pettymystä.

- Raahaan rattaiden alla isomman erän olutta kotiin.

- Käydään illalla viihtymässä jossakin paikallisessa pubissa. Toki nykyelämäntilanteessa joudun tai toinen meistä joutuu jäämään kotiin Nappulavahdiksi.

- Syödään astetta parempaa aamupalaa, jolloin peruspuuro on korvattu vähintäänkin suorilla leivänpäällysrivistöillä.

kerry, irlanti, lammas, vihreä nummi, tralee bay

- Lököillään porukalla olohuoneen sohvilla ja joristaan niitä näitä.

- Pyritään pitämään läpän taso sopivan alhaisena.

vihreän saaren emäntä, Dingle peninsula


- Käydään näyttämässä hienoja paikkoja lähiympäristöstä.

- Saatetaan saada yllätyksiä matkan etenemiseen.

lammasfarmari, lammaskoira


- Ja pyritään tutustumaan, johonkin itselle uuteen kohteeseen.

Kiva kun saadaan välillä vaihtelua arkeen!

Dingle peninsula, hieno ranta



9. marraskuuta 2017

Traleen värikkäät ovet

sininen ovi, punainen ovi

Olen aina pitänyt väreistä. Irlannissa asuessamme olen ihastellut vanhoja kirkkailla väreillä maalattuja taloja ja ovia. Ovat melkoinen piristysruiske sen monesti harmaan värisen taivaan kanssa. Olen pitkin täällä oloa tullut räpsineeksi kuvia niin niistä värikkäistä taloista kuin ovistakin. Nyt päätin pistää ovinäyttelyn pystyyn ja esitellä teille pienen siivun Traleen värikkäitä ovia. Kaikki ovet on kuvattu kaupungin keskustassa, vaikka löytyyhän niitä värikkäitä ovia muualtakin.

violetti ovi


musta ovi, pubin ovi
Löysin useitakin selityksiä siihen, miksi Irlannissa on niin paljon värikkäitä ovia. Kaikki nämä historian havinaa -jutut ovat lähtöisin Dublinista ja jääköön lukijan vastuulle, mikä kuulostaa parhaimmalta syyltä alkaa maalaamaan ovia.

punainen ovi
Ensimmäinen oviteoria
Dublinissa on paljon yrjöjenaikaisia (1714-1830) saman näköisiä tiilitalorivistöjä, tästä mainitsinkin Dublinia käsittelevässä postauksessa. Koska talot olivat kovin saman näköisiä, oli ainoa tapa personoida oma asunto maalamalla ovi eri väriseksi.

keltainen ovi, vihreä seinä
Toinen oviteoria
Englannin kuningatar Viktorian kuoltua, myös irlantilaiset saivat käskyn maalata ovensa mustiksi surun merkiksi. Vaan irlantilaisetpa vähättelivät moista käskyä, maalasivat kyllä ovensa, mutta mustan sijaan kirkkailla väreillä.

musta ovi
Kolmas oviteoria
Dublinilaiset kirjailijat George Moore ja Oliver St. John Gogarty olivat naapureita. Goghartylla oli tapana tulla juovuksissa kolkuttelemaan Mooren ovea oman ulko-ovensa sijaan. Tämän seurauksena Moore vihdoin maalasi oman ovensa vihreäksi välttyäkseen vastaisuudessa yöllisiltä koputteluilta. Pian sen jälkeen Gogarty maalasi oman ovensa punaiseksi, merkiksi Moorelle omasta ovestaan.

vaaleanvihreä ovi
Neljän oviteoria
Miestensä juopotteluun kyllästyneet naiset maalasivat ulko-ovensa eri värisiksi, opastaakseen miehiään tulemaan pubi-illan jälkeen kotiin ja estääkseen heitä menemästä "vahingossa" väärään asuntoon.


punainen ovikeltainen ovi
vaaleansininen ovivaaleansininen ovi
sininen ovivaaleansininen ovi
Tänä päivänä värikkäitä ovia näkee ympäri Irlantia, niin yksityisissä kuin julkisissa taloissa. Vanhat ovet maalataan tänäkin päivänä käsin, mutta esimerkiksi uusiin taloihin voi ostaa värikkäitä valmisovia.

Minkä värisen oven takana sinä haluaisit asua?