26. kesäkuuta 2017

10+1 kysymystä ulkosuomalaisille

Ulkosuomalaisten bloggaajien joukossa on kiertänyt tovin  Liebster Award "10+1 kysymystä ulkosuomalaisille" -blogihaaste. Italiasta käsin mukavan elämänmakuista Ulkosuomalaisen ulinoita ja pulinoita -blogia kirjoitteleva Marika haastoi minut mukaan. Kiitos Marika! Tartun innolla elämäni ensimmäiseen blogihaasteeseen.



Itselläni on takana vasta puoli vuotta irlantilaista elämää, joten noviisina lähden vastailemaan esitettyihin kysymyksiin. 
 
1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Äärettömän kaunis ja pitkälti karu luonto. Vihreät nummet, jyrkänteet ja pauhaava meri ovat ainakin vieneet tämän emännän sydämen.
Ja heti toisena tulee ystävälliset ja puheliaat ihmiset.

2. Entä ikävintä?

Minkään asian hoitaminen ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä. Kaiken perään saa kysellä ja kysellä ja sitten kun joku asia vihdoin menee eteenpäin, niin siinä on yleensä aina joku mennyt vikaan. Esimerkiksi minulla on kiinteä kuukausimaksuinen puhelinliittymä (jonka sain pitkällisen säädön jälkeen). Yksikään lasku ei ole ollut sen suuruinen kun sen olisi pitänyt olla. Asiasta on käyty valittamassa puhelinliikkeeseen ja soiteltu palveluntarjoajalle, mutta kas kummaa mikään ei ole muuttunut vaikka ovat kuinka luvanneet.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Uusi-Seelanti on kiehtonut minua pitkään, ehkäpä lähtisin sinne kun kerran ilmaiseksi pääsisi :)

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Voi, niitä on monia. Ehkä menisin Malesiaan snorklailemaan ja syömään herkullisia ruokia. Tai ehkä sittenkin Japaniin.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Ruisleipää ja salmiakkia olisin varmasti kaivannut, ellei niitä olisi ollut jemmanimisessä paikassa - kiitos vierailijoiden tuliaisten. Jossakin vaiheessa kevättä alkoi tekemään hirveäsi mieli savustettua lohta ja uusia perunoita. Nuo vajaukset tuli täytettyä moninkertaisesti Suomessa vietetyn juhannuksen aikana.



6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Kyllä varmasti. Näillä tiedoin tulemme asumaan kaksi vuotta Irlannissa miehen työkomennuksen perässä.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
En ole päässyt vielä kokemaan koko vuoden juhlapyhiä, joten vastaan tähän ehkä hivenen tylsästi St.Patrick's Dayn. Tosin tänä vuonna tuona maaliskuisena päivänä oli kauhea sade ja viima, mutta sieltä suojavarustusten alta tiirailimme paraatia.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Asioiden selvittely Suomesta käsin. Kaikki (tai siis käytännössä mikään) ei sujunutkaan noin vain näpsäkästi sähköpostin välityksellä. Ja ehkä vielä suurempana ja ainakin fyysisempänä hommana tavaroista eroon hankkiutumisen. Se työ on vielä osittain kesken, joten sen vuoksi asia on kovasti mielen päällä.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Voisinpa hyvinkin. Potentiaalisia maita on monin verroin enemmän kuin niitä joihin en voisi kuvitella muuttavani.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Luulen, että se sijoittuu erääseen syksyiseen perjantaipäivään. Olin Nappulan kanssa kirjastossa, kun puhelimeni soi. Mies siellä soitteli ääni jännittyneenä: "Mulle tarjottiin työkomennusta ulkomailta ja nyt olisi viikonloppu aikaa miettiä mitä tehdään. Ajattelin soittaa sulle heti palaverin päätyttyä, niin saat vähän enemmän aikaa sulatella asiaa." Matkalla kirjastosta kotiin näin sattumalta työkaveriani, joka kyseli milloin palailen töihin. Taisin valehdella palaavani vuoden lopulla.
Ja tottahan toki Nappulan kasvua ja kehitystä seuratessa on ollut monta ikimuistoista hetkeä.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Kirjoittelen näitä vastauksia Suomesta käsin. Pientä Suomireissaamista on luvassa ja myöhemmin kesällä matkustan takaisin Irlantiin. Siellä tulee taatusti tehtyä vielä monta päivä- ja viikonloppureissua.


Heitän haasteen seuraaville kanssabloggaajille:

Monesti minun postauksiani kommentoineelle, Irlannista käsin Suomalaisvinkkeliä Irlantiin -blogia kirjoittavalle Kulttuurikorppikotkalle.

Vastikään Uuteen-Seilantiin muuttaneelle Johannalle, joka kirjoittelee hurttia Kiwikausi -blogia.

Lapinlahden muuttolintu -blogia kirjoittelevalle Annille Kansasiin.



22. kesäkuuta 2017

Viisi käytännönasiaa, joiden vuoksi on kiva olla Suomessa




Vielä muutama päivä sitten mietin, että onko Suomeen vielä edes tarpeellista mennä (jos nyt unohdetaan ne muutamat käytännön seikat, joiden vuoksi tulin tänne juuri nyt). Ei ollut ikävää. Jo kahden päivän jälkeen huomasin, että olihan tämä ihan huippujuttu ja taisi sitten kuitenkin olla vähän piiloikävä.

Aurinko on paistanut iloisesti Turussa ja toivottanut minut ja Nappulan tervetulleiksi. On ollut oikeastaan aika ihana olla Suomi-kotona. Tutuilla hoodeilla. Törmäillä nurkilla lähistön äitituttuihin ja kahvilla piipahtelevaan pikkusiskoon.

Pieniä mokiakin olen onnistunut tekemään, vaikken sen pidempään ole poissa ollutkaan. Ensimmäisenä päivänä puhuin kaupan kassalle englantia. Ehdin säikähtämään, ettei pankkikorttini enää toimi. No toimihan se, maksupäätteen etämaksukohta on Suomessa vain eri paikassa, kun mihin olen alkuvuodesta tottunut korttia lykkäämään. Niin ja onnistuin myös ajamaan autolla kaksi kertaa väärällä puolella tietä. Ensimmäisellä kerralla anoppi huomautti, että pitäisi ajella toisella laidalla. Toisella kertaa vastaantuleva auto. Huolestuneille tiedoksi, että anoppi oli ennen toista kertaa päästetty pois kyydistä. Eli ensimmäisellä ajolla ei tapahtunut sen dramaattisempaa.

Turun tori


Jo parissa päivässä olen ehtinyt fiilistelemään arjen pikkujutuilla, jotka ovat Suomessa paremmin Irlantiin verrattuna.

1. On yksi hana ja siitä tulee juuri sen lämpöistä vettä kun haluaa. Ei tarvitse kikkailla kahden erillisen; kylmä- ja kuumavesihanan kanssa. Luksusta!

2. Myös suihkusta tulee sen lämpöistä vettä kun haluaa. Vettä ei tarvitse lämmittää etukäteen tai kytkeä varaajaa päälle ennen suihkuunmenoa.

3. Kylpyhuoneen lattialämmitys. Tämä nyt ei liity varsinaisesti Suomeen. Mutta tästä "ylellisyydestä" saan kuitenkin kunnian nauttia kesän aikana.

4. Koti on mukava ja lämmin, eikä kylmän kalsea.

5. Kaupan kassalla ei tarvitse kiirehtiä. Pakkausalue kassan jälkeen on riittävän pitkä ja sen saa jaettua useamman asiakkaan kesken.

Pakko laittaa vielä kuudeskin, koska tää on niin hienoa.

6. Leikkipuistot. Meidän kodista muutaman minuutin kävelymatkan päässä on monta leikkipuistoa ja kerrostalon pihaltakin löytyy keinut ja hiekkalaatikko. Voi tätä mahdollisuuksien määrää!

Ja kyllä näitä varmaan tulee lisääkin, mutta fiilistellään nyt ensin näitä.

21. kesäkuuta 2017

Mikä murre?




Vihreän saaren emäntä lähtee marhailemaan kesäksi Aurajoen rannoille. En lupaa olla blogin suhteen kovinkaan aktiivinen kesän aikana. Joitakin Suomi -päivityksiä on varmastikin luvassa, mutta tarinat tältä vihreältä saarelta jatkuvat myöhemmin kesällä.

Kuvia putkahtelee facebookiin ja instagramiin. Tykkää ja seuraa tätä emäntää @vihreansaaren


Tällä hetkellä mietityttää miten päästään oikeaan murteeseen kiinni.
Sen sijaan, että kuuntelisin tätä murretta:



On taas kesäksi totuteltava tähän:



Lämpöä ja aurinkoa kesääsi!

19. kesäkuuta 2017

Viikon tapahtumat kuvina


Viimeisellä kokonaisella Irlanti viikolla toviin piti ehtiä tekemään yhtä ja toista. Tässä kuvina muutamia viikon sisällä tekemiäni asioita.

äiti-lapsijumppa


Meidän perusviikkoon kuuluvat muutamat vanhempi-lapsi harrasteet. Niihin oli päästävä menneellekin viikolla ja samalla sanoa heipat harrastekavereille. Yhtenä suosikkiharrastuksena on ollut niin sanottu Fit Mom -jumppa, jossa lasta käytetään painona. Äärettömän tehokasta ja hauskaa meistä molemmista. Eikä epäilystäkään etteikö tulisi hiki!

scones


Harrasteiden lisäksi kavereita on tullut viikon varrella nähtyä leikkipuistossa ja kaverin kotona kahviteltaessa. Ja hyvät kesät tullut toivotettua kertaan jos toiseenkin.

kasvistortilla


Kahvittelun lisäksi ollaan lounastettu kivassa kahvilassa, josta löytyy leikkipaikka lapsille. Kertonee jotakin tämän paikkakunnan pienuudesta, että menin kahvilaan kahdestaan Nappulan kanssa ja törmäsin siellä sattumalta kolmeen eri tuttuun. Kaikki olivat liikkeellä omissa seurueissaan.

Fish and chips


Kun nyt tähän ruokapuoleen päästiin, niin fish and chipsille oli päästävä ennen Suomeen lähtöä.

Ruusupuisto


Ja ruoasta ulkoiluun. Piti käydä katsomassa ovatko puiston ruusut saaneet uutta väritystä vai kenties jo rupsahtaneet. Nappula tepsutteli pitkin puistoa ja kävi tunkemassa nenänsä lähes joka puskaan "Ou mai gaad, kukka. Ou mai gaad haistaa" Oh my god -hokema on kovaa vauhtia pääsemässä ei -sanan kanssa tällä hetkellä käytetyimpien sanojen listalle.

Inch beach


Rantaretkestä kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Tässä vielä fiilistelykuva Inch beachilta.

Park festival

Sunnuntaina kävimme viettämässä irlantilaista isäpäivää Féile na mBláth -puistotapahtumassa. Viikonlopun mittainen ilmaistapahtuma oli sekametelisoppaa lastenohjelmista keskiaika -juttuihin ja kaunein kukka -kilpailusta koiranäytökseen. Jokaiselle siis jotakin. Koska sää oli mitä mainioin, niin mikäs sitä oli puistossa istuskellessa.

Touhukkaan viikon jälkeen pitäisi alkaa heittämään tavaroita laukkuun, vaan eipä pakkashommat paljon innosta tällaisena aurinkoisena ja lämpimänä päivänä.



17. kesäkuuta 2017

Rantapäivä


Facebook muistutteli usean vuoden takaisesta reppureissulla otetusta rantakuvasta. Kuvassa huojuivat palmut ja taustalla väreili turkoosinsininen meri. Ihan niihin Väli-Amerikan lämpötiloihin ei täällä päästy, mutta täkäläisittäin hyvinkin mukaviin asteisiin kuitenkin. Silloin kun sää sallii ja vieläpä kun on viikonloppu, niin mikäpä sen parempi tapa viettää päivää kun lähteä rannalle. Kamppeet kasseihin, vähän evästä kylkeen ja menoksi.

Inch Strand on viiden kilometrin mittainen ranta, jota on monessakin eri lähteessä kehuttu. Kyseinen ranta on ollut jo hyvän tovin näitä "tarttis päästä" -paikkoja. Joo, yksi niistä monista.
Ranta tuntui olevan erityisesti surffareiden ja kiteilijöiden suosiossa, enkä ihmettele lainkaan miksi. Leveyttä ja pituutta Inchillä riitti, joten mahtui sinne surffareiden, ulkoilijoiden ja leijojen lennättäjien joukkoon meitä hiekkalinnan rakentajiakin. Ranta oli matala, mutta aallokko sen verran kova, ettei uimista tarvinnut miettiä. Kahlailu riitti.



Erikoista rannassa oli se, että sinne ajettiin autolla. Siis ihan konkreettisesti sinne rannalle. Tähän mennessä kaikilla niillä rannoilla, joilla olemme käyneet on ollut parkkipaikka tai useampia rannan sisäänkäynnin yhteydessä. Me jätimme tietämättöminä auton sisääntulon läheisyyteen ja kävelimme hyvän tovin mieleisellemme paikalle. Muut tuntuivat ajavat autolla haluamalleen paikalle ja rakensivat leirin tuulensuojineen ja grilleineen auton ympärille. Tai sitten vain tyytyivät makoilemaan auton takana tuulen suojassa.

Inch beach
Inch beach lapsille
Inch beach

Ostin muutama viikko sitten extempore -ostoksena tuollaisen rantateltan ja se oli varsin oiva kapistus tälle rannalle. Tuuli nimittäin puhalteli Amerikan suunnasta sen verran reippaaseen tahtiin, että telttaan pääsi mukavasti tuulta ja hiekkaa suojaan. No, sitä hiekkaa kulkeutui telttaan jostakin ihan muista syistä. Syyllinenkin löytyi.

rantateltta

Nappulan kanssa käytiin kädenvääntöä pidetäänkö sitä hattua päässä vai ei. Ei. Vaihdetaanko kuivat vaatteet päälle kun on mulannut meressä. Ei. Tässä äiti sai tahtonsa läpi. Vaihdettiin. Syödäänkö banaania välipalaksi. Ei. No vähän syötiin kuitenkin. Nukutaanko päikkärit. Ei. Pitkän taistelun jälkeen Nappula veteli kuitenkin makoisat päikkärit teltassa tuulen ja aaltojen kohinaa kuunnellen. Ja  sillä välin tämä emäntä pystyi uppoutumaan kirjan vietäväksi, ennen kuin se tulee palauttaa takaisin kirjastoon.

Eväiden tehon loputtua kävimme ennen kotimatkaa naukkaamassa vatsantäytettä rannan ravintolassa. Ja hyvin tuo alla oleva turistin näköinen henkilö jaksoi tuon setin voimalla sen puolen tunnin ajomatkan kotiin päin :)


Ihana aurinkokylpypäivä! Näitä lisää!

15. kesäkuuta 2017

Suomikesä lähenee. Mitä kaipaan eniten?


Matkaan Nappulan kanssa Suomeen ennen juhannusta. Mitään erityistä tarvetta ei ollut päästä Suomeen juhannukseksi, vaan siihen ajoivat ennemminkin muutamat käytännön seikat. Joista yksi on, että ennen juhannusta tuo jauhosäkki kulkee koneessa ilmaiseksi. Tai no lentoverojen hinnalla.

Olen yrittänyt viime viikkoina oikein miettimällä miettiä mitä reilun viiden kuukauden Irlannissa olon jälkeen kaipaa Suomesta. Aikahan ei ole kovin pitkä, joten mitään kovaa kaipausta ei ole päässyt syntymään.

Ruisleipä, salmiakki ja Fazerin sinisen hammasta ei ole päässyt kolottamaan, koska vierailijoita on kevätkaudella käynyt useampia ja kusti on polkenut yllätyspaketteja. Joten iso kiitos niistä! Minulla on siis ollut ilo omistaa salmiakilla kyllästetty herkkukaappi. Täytyy kyllä myöntää, että herkkukaapin varannot ovat kieltämättä huvenneet viime aikoina.

Miettiessäni niitä kaipaamiani asioita ovat useat ajatuksen kulut päätyneet yhteen ja samaan asiaan tai no esineeseen, vaikka olen yrittänyt johdatella ajatuksiani harhapoluille. Eniten kaipaamani asia on nimittäin aikoinaan Japanin reissulta ostamani puinen selänraaputuskeppi. Asialla, jolla nyt ei varsinaisesti ole mitään tekemistä Suomen kanssa, se nyt sattuu vaan olemaan siellä. Jonkun aivopierun seurauksena päätin nimittäin jättää sen Suomeen ja ottaa mukaan "kätevämmän" metallisen teleskooppivartisen korvikkeen. Väärin! Silloin kun haluaisi rapsutella selkää sieltä, minne käsi ei yletä, niin japanilainen puukäsi on ihan korvaamaton apu. Ja sopivan hellävarainen, toisin kuin se metallinen korvike. Että sitä tämä emäntä sitten eniten kaipailee.

mustikat
Jos siellä nyt joku alkoi vetämään hernettä syvemmälle nenään, niin tokihan sitä on mukava nähdä kavereita ja perhettä. Käydä saunassa, muuta kuin sellaisessa lehmän henkäyksen lämpöisessä huoneessa. Tepastella Aurajoen rantaa ees ja taas ja ihastella kuinka ihana kesäkaupunki se Turku onkaan. Käydä kauppahallissa lounaalla. Taikinajuuressa pullalla. Mennä uimaan uudistuneeseen Samppikseen. Eiköhän Ruissalossa rokata tänäkin vuonna ja osallistuta aika moneen muuhunkin kesätapahtumaan. Koluta leikkipuistoja (joita löytyy enemmän kuin se yksi) ja tsekkailla löytyykö hiekkalaatikon pohjalta vielä tuttuja mammoja. Että joo, onhan noita.

Puukäsi ja muut tutut, pian me taas tapaamme!

12. kesäkuuta 2017

Tyyli ennen kaikkea vai sittenkin päinvastoin?


Ulos mennessä ei juuri tunnu kesältä, mutta kesäkauden kiivaammasta alkamisesta kertovat ennen kaikkea turistit. Ja mistäpä ne turistit tunnistaa – jos jätetään rinkkaansa kantava tai laukkua perässään vetävä ja turistibusseista pällistelevät pois laskuista?

No tietysti pukeutumisesta. Näiltä seuduilta ei tulla hakemaan kaupunkilomien shoppailua, syömistä ja museoita vaan nämä alueet vetävät puoleensa todella oikeutetusta syystä luonto- ja retkeilijäturisteja. Ja nämä matkailijat tunnistaa ennen kaikkea vaelluskengistä ja kuoritakeista. Myönnän kyllä itse kuuluvani pitkälti samaan kuoritakkikööriin. Näissä alati vaihtelevissa säissä menen ennemmin käytäntö kuin tyyli edellä. Ja vanhana partiolaisena tuo tuollainen ulkoilupukeutuminen lienee jollakin lailla verissä.

vaelluskengät ja balleriinat

Viime viikolla olimme menossa taas yksille syntymäpäiville Nappulan kanssa. Synttärit vietettiin kotona ja sankari asuu reilun 45 min kävelymatkan päässä meiltä. Sää oli ollut taas koko sen päivän todella vaihtelevaa ja oikein naureskelin itselleni kun olin tekemässä lähtöä. Minulla oli jalassa vaelluskengät ja päällä se kuoritakki. Mukana oli myös balleriinat vaihdettavaksi jalkaan synttäreillä. Täällä kun tavataan olla kengät jalassa sisällä. Tämän lisäksi olin pakannut itselleni mukaan myös aurinkolasit, sateenvarjon ja sadehousut. Ja kappas vain, en pakannut turhaan. Kaikkia näitä tamineita tarvittiin.

Menomatkalla oli aurinkoista ja lämmintä. Kirosin kuumia kenkiä ja vähensin kerros kerrokselta vaatteita. Mutta ei syytä huoleen, oli minulla vielä vaatteita päälle, kun selvisin perille. Paluumatkalla alkoi sataa kaatamalla ja kiitin onneani, että olin pukenut ne vaelluskengät jalkaan, eikä tarvinnut taas talsia märissä kengissä.

Jos joku satunnainen lukija ihmettelee, miksi kävelen tuollaiset matkat, niin syy piilee siinä, että täällä ei ole julkista liikennettä. Taloudessamme on kyllä auto, mutta mies tarvitsee sitä päästäkseen kulkemaan töihin toiselle paikkakunnalle. Joten liikkumiseen paikasta toiseen käytän omia hevosvoimia. Joko kävelen tai pyöräilen.

Ruskeat vaelluskengät


Niin, miksi tulin aiemmin maininneeksi, että turistit tunnistaa katukuvasta? No siksi, että paikalliset eivät todellakaan pukeudu sään mukaan. Ainoastaan jos ovat menossa itse vaeltamaan. Sadekeleillä heitä ei paljon ulkona näy. Ja jos näkyy, he voivat hyvin vetää collegehupparin sateen suojaksi. Ja muutenkin he kulkevat pääsääntöisesti autoillaan, joten pukeutumisesta sään mukaan ei tarvitse niinkään välittää.

Ja vielä kun ne säät voivat olla täällä kutakuinkin samat näin kesä- kuin maaliskuussa, niin katukuvassa voi hyvin vilahtaa kaikkea t-paidan ja kevyttoppatakin väliltä. Mutta sitten kun paistaa ja on edes jollakin lailla lämmintä, niin kyllä ne kesävermeet vedetään hetimiten päälle. Ja auringosta nautitaan täysin siemauksin.

hyvät matkakengät

Tässä ja muissa pikkukaupungeissa tuntuu pukeutuminen noin yleisesti olevan vapaamuotoista ja rentoa. Tässä on varmasti suuri ero verrattuna vaikkapa Dubliniin tai muihin isompiin kaupunkeihin. Niin tai näin, täällä se menee useimmiten niin, että paikalliset naiset tuntuvat vapaalla pukeutuvan tyylikkäämmin kun taas miehet sonnustautuvat useimmiten farkkuihin tai verkkareihin ja Kerryn pelipaitaan. Jos nyt oikein karrikoidaan.

Viime viikonloppuna oli luvassa harvinaista herkkua kun lähdin äitikavereiden kanssa illalliselle ja muutamille lasillisille. Olen tehnyt saman havainnon jonkun kerran aiemminkin, että sitten kun lähdetään viettämään iltaa, niin vedetään todellakin ne ykköset päälle ja korkeimmat korot mitä kaapista löytyy. Ne tolppakorkoiset sandaalit voidaan yhtä hyvin laittaa jalkaan helmikuussa kuin kesäkuukausinakin. Ja sama pätee nahkasaappaisiin. Molemmat tuntuvat näillä kulmilla olevan käytössä ympäri vuoden.

9. kesäkuuta 2017

Expat-rouvan luksuselämä


Kun viime syksynä kerroin kavereilleni muuttavani Irlantiin miehen työkomennuksen perässä, tuli useammalta kommentteja – ehkä hivenen ironiseen sävyyn – "Mitä sä sitten meinaat siellä tehdä? Käydä kauneushoidoissa, aamuskumpalla hotellin kattoterassilla ja pelata tennistä (hyvännäköisen) valmentajan opastuksella?"

No näitäpä juuri. Sitähän se expat-rouvan elämä on. Pelkkää glamouria ja bling-blingiä. Vielä puuttuvien asioiden listalla ovat ainakin sisäkkö, autonkuljettaja, hieroja ja poolboy. Ainiin ja se allas kanssa.

skumppa


Te, ketkä olette blogiani pidempään seuranneet, olette ehkä huomanneet, että tällaisista jutuista en ole kirjoitellut. Siihen on ollut syynsä.

En ole manikyyrikiireiltäni ehtinyt noista jutuista raportoimaan.

Ei vaan, syy on paljon tylsempi. Näitä lueteltuja glamouraspekteja ei ole ollut. Eipä sinänsä, ettäkö sylkisin lasiini tai tennistunnit (sen hyvännäköisen valmentajan kanssa) eivät kelpaisi. Ne eivät vain kuulu ainakaan tämän emännän oletettuun "expat-rouvan luksuselämään". Tästä pikkukaupungista ei taida edes löytyä hotellin kattoterassia, jossa nauttia kuohuvaa. Hiustenleikkuusta olen kyllä haaveillut. Ehkäpä se onnistuu kesällä Suomessa, kun Nappulan saa helpommin hoitoon.

Oma "luksuselämäni" kuvana muistuttaa enemmänkin tätä:

lelukasa
























 ja syöttötuoliin tarttunutta kokkareista puuroa. Ja ruoanlaittamista. Kauppareissuja. Pyykinpesua ja siivoamista. Eli kovin on arkista ja kaukana siitä kuvitellusta luksuselämästä.

Jos nyt nuo tuollaiset yleisesti luksukseksi luokiteltavat asiat jätetään laskuista pois, niin on kuitenkin muutamia seikkoja mitkä antavat tällaisen täysin tavallisen expat-rouvan elämään kuitenkin  mukavuutta. Niitä ovat ainakin seuraavat jutut:

En juurikaan kärsi univeloista, ja jos kärsin, ne ovat pääosin itseaiheutettuja. Syynä omaehtoinen kukkuminen. Aamuisin noustaan ani harvoin ennen puolta kahdeksaa sängystä ja monesti varsinkin Nappula havahtuu alkaneeseen aamuun paljon myöhemmin. Tämä köllöttely pätee nimenomaan luksuselämää elävään expat-rouvaan ja hänen lapseensa, mies on ollut tuohon aikaan jo hyvän tovin matkalla töihin.

En elä minuuttiaikataulussa. Meidän arkea rytmittävät lähinnä yhteiset vanhempi-lapsi harrasteet ja treffit sekä muutaman iltana viikossa omat treenit. 

Pitkät kahvittelut ja lounaat. Vähintään kerran viikossa treffaan muiden äitien kanssa kahvin tai lounaan merkeissä keskustassa tai jonkun kotona. Näistä tilaisuuksista on harvoin kiire minnekään, ellei joku pikkuihminen revi totaalisesti pelihousujaan. Ja jos ei treffiseuraa jollekin viikolle löydy, suuntaamme näille ruokaretkille kahteen pekkaan Nappulan kanssa.

Oikeaa tai sitä arkielämän bling-blingiä vaan sinunkin viikonloppuun!

6. kesäkuuta 2017

Kalenterin mukaan pitäisi olla kesä


Nyt on sekaisin päivät ja vuodenajat. Täällä oli maanantaina arkipyhä, joten eilinen tuntui tietysti sunnuntailta ja tämä päivä maanantailta. Vaan eipä se niin menekään. Päivien sekoilun lisäksi tuntuu, kun kalenterissa olisi tehty viikonlopun aikana roima hyppäys eteenpäin. Muutamat viime päivät on nimittäin tuntunut ihan syksyltä. Taivas on ollut tasaisen harmaa, kova tuuli ja kuurottainen piiskaava sade ovat tuoneet syksyn tuntua. Lisäksi tuuli on puhaltanut takapihan kivetyksen täyteen kuivia ruskeita lehtiä. Ulkoilussa on palattu viime päivänä siihen irlantilaiseen perusmenoon mikä on yhtä kuin alati kastuvat lenkkarit ja sadesuojan kestokäyttö. Onneksi lahjaksi saamani sateenvarjo on toiminut jälleen kerran korvaamattomana kaverina. Eikä ole muuten ollut moksiskaan näissä tuulissa, ne perusvarjot olisivat sanoneet jo monta kertaa riks ja räks.

Postauksen kuvat ovat varmasti viikonlopun tyynimmältä hetkeltä, kun kävimme metsäretkellä. Huonojen säiden vuoksi oli pakko keksiä jotakin muuta mielessä juosseiden rantahaaveiden sijaan.

metsäretki


Vaikka syksyltä tuntuu, niin kiivaasti kalenteri etenee kohti keskikesää. Siitäkin huolimatta, että Saariselällä avataan uutisten mukaan laskettelurinteet uudelleen kesäkautta varten. Ajan kiitäminen tarkoittaa meidän tapauksessa sitä, että jo parin hassun viikon päästä heitetään reput selkään ja matkataan kohti Suomea. Ja kieltämättä, vaikka sitä vielä tiukasti täällä vihreällä saarella seistaan – tuulesta huolimatta – niin ajatukset ovat jo osittain Suomessa ja Suomen kesässä.

iso linnunpönttö

Matkaan lähtöä ei varsinaisesti helpota se, että pieni seuraneitini on alkanut voimakkaammin osoittaa uhmaiän merkkejä. "Ei, ei ja ei" kuuluu vakiofraaseihin samaten itkupotkuraivarit siitä, kun haluaisi rattaissa istumisen sijaan mieluummin kävellä. Sanoisin silti, että vähällä on päästy, mutta tähän tämä ei taatusti tule vielä jäämään. Voi olla, että saan vielä kokea herkkuhetkiä lentokoneissa, joissa tuo vielä toistaiseksi alle kaksivuotias matkustaa sylissäni. Sekä todennäköisesti estellä karkailuyrityksiä lentokentillä. Edessä tulee olemaan useampi viikko yh-äitinä, ennen kuin mies seuraa meitä kesälomiensa puitteissa Suomeen. Että, jos törmäätte tuossa muutaman viikon päästä lentokentällä emäntään, joka tuijottaa eteensä ja yrittää kerätä itseään ja laskea samalla hitaasti kymmeneen, niin se olen sitten minä.

3. kesäkuuta 2017

Epävirallinen sadetaulukko


Kun muutimme tammikuussa tänne Irlantiin olin toki henkisesti varautunut siihen, että täällä sataa. Paljon ja usein. Silti todellisuus oli odotettua märempää. Ainakin alkuvuosi tuntui kylmine sateineen ja jatkuvine tuulineen inasen ankealta. Aloin muutaman viikon täälläolon jälkeen merkkaamaan pisarankuvan seinäkalenteriin aina sateisen päivän kohdalle. Kuulostaa vähän eläkeläisten touhulta, mutta aloitin tämän vähän niin kuin todistaakseni itselleni, ettei täällä nyt kuitenkaan niin usein sada.

No nyt on tullut aika tarkastaa tietoja muutaman kuukauden ajalta ja katsoa tuleeko sitä vettä usein vai tosi usein. Koska tammikuu ei ollut merkkailujen suhteen kokonainen kuukausi, aloitetaan tilastojen seuraaminen helmikuulta.

Epäviralliseksi tämän kaiken merkitsemisen tekee se millä logiikalla (niin, siis muulla kuin naisen) olen noita pisaroita merkinnyt. Jos yön aikana on satanut, sitä ei lasketa, koska se ei ole haitannut minun elämääni. Samaten ihan pienintä pientä sumutinpullo tihutusta ei ole laskettu sateeksi. Sateeksi olen siis luokitellut sellaisen jolta on tarvinnut suojautua. Vetää huppu päähän, virittää rattaisiin sateensuoja, avata sateenvarjo ja mitä näitä keinoja nyt on.

Kas tässä:


Sadepäiviä
Päiviä kk
Helmikuu
18
28
Maaliskuu
17
31
Huhtikuu
9
30
Toukokuu
13
31

Siitäkin huolimatta, että noita sateisia päiviä on tälle tarkkailuajanjaksolle mahtunut, ovat ne lähes poikkeuksetta sadekuuroja. Joskus niitä tulee vain pari päivässä, toisinaan reilusti enemmän. Sinä aikana kun olemme täällä olleet, muistan vain kaksi päivää, jolloin on satanut aamusta iltaan. Ja varmaan niihinkin päiviin on mahtunut joku pieni sateeton tauko.

Omat pisaramerkintäni eivät – jännä juttu kyllä – kerro paljonko sitä vettä on oikeasti taivaalta tullut. Ihan vertailun vuoksi kaivoin vielä intterneetin ihmeellisestä maailmasta samalta ajanjaksolta tilastot täältä Traleesta ja Helsingistä. Tosin molempien tulokset ovat viime vuodelta. Helsingin keskimääräisestä sademäärästä alkuvuoden osalta suuri osa on varmastikin tullut lumena. Mutta onhan tuo silti suuntaa antavaa ja jonkinlainen todiste siitä, että sitä vettä täällä vaan ropisee jokunen pisara enemmän.



Helsinki
Tralee
Tammikuu
41mm
180 mm
Helmikuu
30 mm
120 mm
Maaliskuu
35 mm
120 mm
Huhtikuu
38 mm
80 mm
Toukokuu
35 mm
90 mm

Jatkan mummotouhuilua eli pisaramerkintöjen tekemistä vastaisuudessakin ja paljastan seuraavat tulokset tammikuussa. Tuskin maltatte odottaa :)

sademäärät irlannissa


Olettehan huomanneet, että löydätte Vihreän saaren emännän myös Facebookista ja Instagramista? Molemmista löydyn nimellä vihreansaaren. Siitä syystä, että Facebook tulkitsi Vihreän saaren emännän laittomaksi nimeksi. Eli blogilinkkauksia, kuvia ja muuta lainsuojatonta juttua lisää noilta kanavilta. Hyppää kyytiin!

31. toukokuuta 2017

Whiskey in the Jar


Tämän kertaiseen postaukseen tuo alunalkaen irlantilaisen kappaleen nimi sopii kuin jääpala drinkkilasiin. Nyt nimittäin puhutaan viskistä ja siinä sivussa vähän muistakin alkoholeista. Asiantuntijaluentoko tulossa? No ei todellakaan, en ole viskin tai muutenkaan vahvojen alkoholijuomien ystävä, mutta niinpä vain kävimme tutustumassa viskitislaamoon. Ja sehän oli mielenkiintoinen paikka se.

Taas oli hyvä syy vierailla sympaattisessa Dinglessä. Pieni ja ehkä hivenen piskuinen Dingle Whiskey Distillery sijaitsee vanhan sahan tiloissa, kauniilla paikalla Dinglen pikkukaupungin reunamilla. Rakennuksen ulkopuolella leijaili vahvan maltainen tuoksu. Ihan kun olisi kovasti hiivainen simaämpäri käynyt vieressä.

Dingle Whiskey Distillery





Olin varannut meille paikat tislaamokierrokselta. Kymmenen euron hintaisia kierroksia järjestetään sesongin ulkopuolella muutaman kerran päivässä, mutta varsinaisella turistikaudella viidestikin päivässä. Kierroksella oli kanssamme noin kymmenen muuta tutustujaa. Meidän kokoonpanoon kuului lisäkseni kaksi miestä. Nuo kaksi viimeksi mainittua puhkuivat innosta tehdaskierroksen alussa. Emäntä sen sijaan zoomaili kamerallaan höyryäviä sammioita.

Dingle Whiskey Distillery



Meidät vastaanotti silminnähden krapulaisennäköinen jannu. Liekö työsuhde-etuja? Kun kierros alkoi ja edellisiltana ryvettynyt kaveri aloitti tarinansa, huomasimme, kuinka mainio tarinaniskijä hän oli. Ja kieltämättä tuollainen hivenen huithapelin oppaan malli toimi tällaisessa pienessä, vaatimattoman oloisessa pientislaamossa.

Tislaamo on perustettu kahden olutalalta tunnetun miehen voimin vuonna 2012. He hakivat pääomaa idealleen pyytämällä ihmisiä lahjoittamaan rahaa hankkeelleen. Rahaa vastaan osakkaat eli niin sanotut perustajaisät saivat omistukseensa tynnyrillisen viskiä ja nimensä taululle. Tislaamon tuottamat ensimmäiset 500 tynnyrillistä menivät näille sijoittajille. Sijoittajat saavat päättää milloin haluavat viskinsä pullotettavan ja pääsevät halutessaan seuraamaan tapahtumaa. Melkoisia määriä vuosikertaviskejä saatetaan siis joskus nauttia Dinglen suunnalla.

Alkupääoma onkin varsin relevanttia viskibisneksessä, sillä Irlannin alkoholilain mukaan juomaa ei voida kutsua viskiksi, ellei alkoholia ole kypsytetty puutynnyreissä vähintään kolmea vuotta. Dingle Whiskey Distilleryn ensimmäinen viskierä pullotettiin vuonna 2016.

Dingle Whiskey Distillery







Viskin kypsymistä odotellessa tislaamon sivutuotteina valmistui giniä ja vodkaa. Gin on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt niittää jo jokusen palkinnonkin. Giniin muun muassa lisätään mausteeksi läheisiltä vuorilta kerättyjä marjoja ja kukkia.

Kierroksella pääsimme tarinoiden kuulemisen lisäksi kurkistelemaan höyryäviin mallaspatoihin ja ihailemaan käsintehtyjä kuparisia viskintislaus-sammioita. Kierroksen lopuksi siirryimme lämpimistä tehdastiloista pihanpuolelle maistelemaan miesten taidonnäytteitä; giniä ja vodkaa. Kuten jo mainitsinkin, etten piittaa vahvoista alkoholijuomista, niin ei käy kieltäminen, ettei poikain tekemä gini maistunut jopa minulle.

Uusi erä viskiä tulee aina neljännesvuosittain. Käyntihetkellämme tislaamon tekemä viski oli myyty loppuun ja seuraava erä valmistumassa myöhemmin kesäkuussa. Tislaamossa ei ole tehtaanmyymälää, josta juomia saisi ostaa, mutta tuotteita löytyy paikallisten supermarkettien hyllyistä.

Dingle Whiskey Distillery

Dingle Whiskey Distillery

Dingle Whiskey Distillery
Dingle Whiskey Distillery










Kierroksen päätyttyä kahta miespuoleista seuralaistani jäi kutkuttamaan miltä se nuori Dinglen whiskey oikein maistuu. Ei auttanut muu kuin lähteä selvitystyöhön pubiin. Ensimmäisestä paikasta se oli myyty loppuun, mutta toisesta tärppäsi. Itse jätin viskin maistamatta, koska kurtistuvista ilmeistäni olisi tässä seurassa tullut vain sanomista. Seuralaisteni tuomio paikalliselle viskille oli: "Hyvä!" "Ei lainkaan savuinen." ja "Oli metsästämisen arvoinen". Pienen matustelun jälkeen tuo hyvä muuttui "Oikein hyväksi".

Dingle Whiskey Distillery


Ja oikein hyvän arvosanan anna minäkin Dingle Whiskey Distilleryn -kierrokselle. Mielenkiintoinen, kotikutoinen, mutta aidon ja tekemisenmeiningin omaava pientislaamo. Minusta tehtaissa on muutenkin kiinnostavaa vierailla. Tulee sellainen olo, että niissä tehdään oikeasti töitä, tällaisen koneella räpeltämisen sijaan.

29. toukokuuta 2017

Kopsutellen Gap of Dunloessa



Jos siellä ruutujen toisella puolen tehdään kiivaasti kesälomasuunnitelmia irlannin suuntaan tai muuten vaan mietitään minne olisi joskus kiva mennä, niin tässäpä seuraa yksi kiva ulkoiluvinkki, joka toimii niin aikuisille kuin lapsiperheillekin. Toteutustapoja löytyy nimittäin useita.

Kävimme viikonloppuna tutustumassa Killarneyn kupeessa olevaan Gap of Dunloeen. Meillä oli pidennetyn viikonlopun Suomi -vieras kylässä. Nuo vierailut on aina sellaisia, että tulee helposti vietettyä vapaa päivät tienpäällä. Käydään näyttämässä itselle ennestään tuttuja paikkoja sekä tutustumassa uusiin. Gap of Dunloe on ollut jo hyvän tovin mun "tarttis päästä käymään" -listalla. Näin itseasiassa taannoin kyseisen paikan kuvan postikortissa ja siitä se innostus sitten lähti.

Gap of Dunloe on vuorten solassa kulkeva tieosuus. Toisella puolella kohoaa reiluun tuhanteen metriin nouseva MacGillycuddy's Reeks ja toisella puolella reiluun kahdeksaan sataan metriin ulottuva Purple Mountain. Muutamalla samalla kuvaten; karua, kivistä, vihreää ja kaunista.

Gap of Dunloe

Gap of Dunloe


Reitti lähtee vanhalta ravintolalta, Kate Kearney's cottage :lta. Autot voi jättää parkkiin ravintolan läheisyyteen. Gap of Dunloen reitti on reilut 10 km pitkä ja se suositellaan kuljettavaksi jalan, pyörällä tai hevosella. Tie on kapea ja ulkoilijoita on liikkeellä, joten autolla reittiä ei suositella ajettavan. Ja mielestäni se olisi melkoisen tökeröä. Matkan varrelta lähtee myös vaellusreittejä ylös vuorelle.

Koska meidän remmillä oli päivälle vielä muitakin suunnitelmia, päädyimme kävelyn sijaan vuokraamaan hevosen vankkureineen. Kolmelle aikuiselle ja yhdelle vajaamittaiselle tuo reilun tunnin kestänyt ajelu kustansi yhteensä 60 €. Puolipilvinen, mutta lämmin päivä oli mitä mainioin tuohon huviin.

Gap of Dunloe

Kärrystä oli pollen kavioiden kopseessa kiva ihailla maisemia. Tuli sellainen menneen ajan tunnelma. Unohdetaan tässä tapauksessa se sylissä ollut järjestelmäkamera ja päällä olleet nykyajan vaatteet. Hyvin olisivat voineet vannemekon helmat hulmuta samaan tahtiin hevosen harjan kanssa.

Solan pohjalla on neljä kapeaa järveä, jonka rantoja pitkin reitti kulkee. Matkalla ylitetään myös pieni soma kivisilta Wishing Bridge. Tällä kertaa jäi kuitenkin toiveet tekemättä.

Gap of Dunloe


Vaikka sää olikin mitä mahtavin, ei tiellä ollut liikaa tunkua. Ei tullut sellaista oloa, että olisimme kulkeneet jonossa kuin kanaparvi konsanaan. Polle kuljetti meidät solan päähän ja samaa reittiä takaisin, kunhan olimme välissä hieman jaloitelleet. Toinen vaihtoehto olisi ollut jatkaa hevosen kyydillä pidemmälle ja jatkaa veneellä vesireittejä pitkin Killarneyin. Siihen olisi toki pitänyt varata monen monta tuntia lisää aikaa ja myös keksiä keino, millä olisimme teleportanneet auton Kate Kerney'sin parkkipaikalta Killarneyhin.

Me lumouduimme solan hienoista maisemista ja toivottavasti pollelle oli luvassa kauraa urhean vetourakan päätteeksi.

Gap of Dunloe

Gap of Dunloe