17. tammikuuta 2017

Perillä ollaan!



13. päivä perjantaina tehtiin tyttären kanssa 14 tuntia matkaa ja päästiin perille Irlantiin. Tuohon 14 tuntiin on laskettu ajomatka Turusta Helsinkiin, lennonvaihto Lontoossa ja siellä odottelu – mikä oli kyllä poikaa tuon eloisan pikkuviikarin kanssa. Pääsi vähän jaloittelemaan ennen seuraavaa lentoa ja sitä seurannutta puolentoista tunnin automatkaa perille.

Paikanpäällä meitä odotti miehen valitsema talo. Kerrostalokolmiossa asumiseen tottuneena täällä on meille rutkasti tilaa. Voisin jopa sanoa liikaa. Asunto on valmiiksi kalustettu. Muuttokuormassa – jahka se sieltä saapuu – on kylläkin tulossa muutamia omia, lähinnä lapsen huonekaluja. Onneksi asunnon kalusteet ovat suhteellisen neutraaleja.

Silmämääräisesti kävin kylläkin jo läpi ei niin omantyyliset feikkimingvaasit, tekokukka-asetelmat ja elämänviisaustaulut, jotka tulen siirtämään jonnekin komeron perukoille. Kaikesta päätellen asunnon taitaa omistaa joku joka on aikoinaan halunnut itsensä kesäksi kuntoon, koska varastokomerosta löytyi ei ihan viimeistä huutoa oleva kuntopyörä ja yhdestä makuuhuoneesta parhaat päivänsä nähnyt stepperi. Ei tainnut Mr. Motivator innostaa riittävästi!


Päivänvalossa huomasi, että ulkoisesti siistinnäköinen asunto kaipaa kyllä aikalailla puunausta, ennen kuin olon saa mukavaksi. Onneksi sohvanpäälliset sai irroitettua ja asunnosta löytyy rumpukuivaaja, muuten päällisiä ei olisi varmasti ikinä kuivaksi saanutkaan. Olohuoneen kokolattiamatto oli kutakuinkin päällystetty koirankarvoilla. Tosin kurkkuni oli jo kertonut minulle aiemmin mikä lemmikki tässä asunnossa oli aikaisemmin viettänyt aikaansa. Paikallisesta marketista tuli tyhjennettyä osa siivoustarvikehyllyä ja niin koirankarvat, hämähäkinseitin ja muut ällötykset ovat saaneet kyytiä. Hommaa toki riittää vielä, mutta alkuun on päästy ja tölliä saatu vähän raikkaammaksi. Siivousta ei valitettavasti ole hirveästi edistänyt se, että talon imurista oli letku katki ja toinen pyörä irti.

Täytyy kyllä sanoa, että koira ja kokolattiamatto on ehkä yksi huonoimmista yhdistelmistä! Onneksi koko talo ei ole vuorattu kokolattiamatolla – ainoastaan olohuone ja portaat. Muuten alakerta on laattalattiaa ja yläkerrassa on puulattia. Alakerran kylmän laattalattian vuoksi olikin pakko käydä ostamassa sisätossut. Tuntui, että jalka jäätyivät muuten kiinni laatan pintaan. Lattialämmitys on hyvä vinkki tänne taloaan rakentaville. Minusta ei ole siihen sisällä kengät jalassa kulkemiseen, kuten näissä maissa on tapana tehdä. Miten te muut Suomesta ”kenkämaihin” muuttaneet, oletteko oppineet pitämään kenkiä jalassa sisällä?

6 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää talo ainakin ulkonta!

    VastaaPoista
  2. Joo, kivalta näyttää ja sisälläkin on monia kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  3. Krotiassa on tuo "tossujuttu" ikuinen lasten ja vanhempien välinen riidan aihe :-) ja minäkään en koskaan totu pitämään kenkiä tai tossuja. Lähinnä käytän Suomesta saatuja villasukkia, vaikka Kroatia onkin kotimaani :-)

    VastaaPoista
  4. Onko niin, että lapset pitäisivät mielellään kenkiä sisällä?

    VastaaPoista
  5. Joka vuosi uudet tohvelit jouluksi, niin paljon niille tulee käyttöä! Lattialämmitys tulee Irlantiin aikaisintaan...vuonna 2099...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kestävästä joululahjavinkistä! Uskon tuon jo tällä lyhyellä kokemuksella.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!