Yhdeksän totuutta

Kerrankin lykästi, voitin yksivuotispäiviään viettäneen Saappaanvarressa -blogin arvonnassa. Italiasta käsin kirjoittava Marika laittoi kustin polkemaan ja lähetti minulle suklaisen tervehdyksen. Kiitos siitä! Aiemmin syksyllä lueskelin Anun kirjoittamasta Konalla -blogista hänen yhdeksän satunnaista tarinaansa. Ja suklaan siivittämänä päätin kirjoittaa omat yhdeksän, joskaan ei missään järjestyksessä olevaa totuutta, Vihreän saaren emännästä.

1. Tämä suklaavoitto pääsee listalle, sillä se tekee poikkeuksen minun yleisesti huonoon arpaonneeni. Onni on nimittäin harvoin ollut arvonnoissa myöden. Lapsuudessani muistan voittaneeni kerran jostakin arpajaisista kynsileikkurin ja joskus myöhemmin kolme tyhjää videokasettia. Ja se oli sellaista aikaa, kun perheessämme ei edes ollut videoita. Kerrassaan tyrmääviä voittoja siis!

2. Suklaa napsahti siinäkin mielessä kohdalle, että olen heikkona erilaisiin herkkuihin. Suklaat ja muut voivat hyvin pysyä avaamattomina kaapissa vaikka kuinka pitkään, mutta auta armias kun menen avaaman jonkun paketin, niin se on menoa sitten. Herkkuhiirtä ei pidellä.

3. Vannoin vuosia, etten tule ikinä hankkimaan lapsia. Arvostin omaa aikaani ja vapautta tehdä omia juttujani, enkä halunnut jälkikasvua säätelemään elämääni. Liekö sitten ollut kuitenkin jonkinlainen biologisen kellon kumaus kun uskalsin edes vilkaista lapsikorttia reilusti yli kolmikymppisenä. Ja tässä sitä nyt ollaan, kaksivuotiaan kaitsijana. Pääosin hyvin tyytyväisenä sellaisena, mutta ei siitä mihinkään pääse, ettenkö aika ajoin kaipaisi omaa aikaani ja mahdollisuutta tulla ja mennä.

4. Minulla on kova ääni. Tavallinen puheääneni on täysin normaali, mutta saan halutessani aikaan aikamoista ääntä. Ei ole ihan kerran tai kaksi, kun olen jossakin keikalla tai urheilutapahtumassa ilmaissut suosiotani, niin että lähellä ollut tuntematon katsoja on tokaissut "Olen aika luullut, että minulla on kova ääni mutta nyt olen kohdannut voittajani" tai "Taisin juuri kuuroutua".

5. Nuoruudessa huoneeni seiniä koristivat Toni Niemisen -kuvat ja lähetin hänelle myös fanipostia. Noloa! En muista oliko tämä aikaa ennen vai jälkeen New Kids On The Blockin vallatessa seinäni.

6. Olen pitänyt monien asioiden tekemisestä yksin. Esimerkiksi shoppailu on parasta itsekseen. Olen myös matkustanut paljon itsekseni, monien Euroopan kohteiden lisäksi olen rinkkani kanssa seikkaillut useampien kuukausien reissuilla muun muassa Vietnamissa ja Panamassa.

7. Omassa lapsuudessani muutimme useita kertoja isäni työn perässä paikkakunnalta toiselle. Sen vuoksi jonkinlainen paikallaan pysyminen liian pitkään tuntui minusta hassulta. Minulle oli esimerkiksi täysin selvä juttu, että opiskelemaan on mentävä jonnekin muualle kuin Lappeenrantaan, jossa asuin kouluikäisenä ja josta olen kirjoittanut ylioppilaaksi. Opiskeluvuosien jälkeen päädyin Turkuun, jonne jämähdin. Ja siinä vaiheessa se jämähtäminen, yhdessä paikassa pidempään oleminen tuntui hyvältä. Irlanti olikin ensimmäinen konkreettinen siirto Turun vuosien jälkeen.

8. Suht pieneen kokooni nähden syön paljon, mutta hyvinkin hitaasti. Työskentelin ennen äitiyslomalle jäämistä useamman vuoden hyvin miesvaltaisessa työyhteisössä. Sainkin kollegoiltani monesti osaksi hyväntahtoista kuittailua "Riikka ei selviäisi ikinä armeijasta, kun se syö niin hitaasti".

9. Olen harrastanut aina paljon liikuntaa, mutta en kuitenkaan kilpailumielessä. Kouluaikojen hiihto- ja juoksukisamitaleita kyllä löytyy ja aikuisiällä minua yritettiin muutamaan otteeseen saada kilpanyrkkeilemään. Yritinkin, mutta kun palasin useita kertoja treeneistä kotiin ja pitelin pakastemaissipussia nenälläni, niin mietin onko tämä nyt kuitenkaan sitä mitä haluan. Ei ollut. Olen halunnut liikkua ennemminkin kuntoilun vuoksi ja saadakseni hyvän olon. Liikunta on minulle ihan paras tapa nollata ajatukset tai taltuttaa huono päivä (lasi tai pari viiniä tulee sitten toisella sijalla). Kilpanyrkkeilyn sijaan olen ohjannut vuosia kuntonyrkkeilyä vapaa-ajallani.

Mitkä ovat sinun yhdeksän?